Niin. Rehellisesti sanottuna en vieläkään oikein ymmärrä, että miten tässä kävi näin. Lähden määrämättömäksi ajaksi kauas pois Etelä-Amerikkaan opiskelemaan oikeustiedettä maahan, jossa avioliitto laillistettiin vuonna 2006 (lähde: Radio Voicen aamushow joskus tässä syksyllä). Talk about cultural differences. Jos palataan ajassa taaksepäin, niin tää kaikki johtuu Ranskassa vietetystä vaihto-oppilasvuodesta, jonka aikana tutustuin useaan Etelä-Amerikan eläjään ja päätin, että seuraavaksi lähden vaihtoon sinne. Tää idealamppu ei sitten oikeastaan koskaan sammunut ja tässä sitä ollaan, matkalla kaivosten, opiskelijamellakoiden ja halvan punaviini luvattuun maahan.
Listasin tossa juuri ystäville vuoden tavotteita. Aion ainakin nukkua ja paljon. Jotkut saattavat muistaa Oslon-reissun viime vuodelta, josta nukuin varmaan noin 70%. Tämän tavoitteen toteutuminen siis tuskin tuottanee ongelmia. Toiseksi aion syödä ja paljon ja erityisesti avocadoja. En tosin halua toistaa Ranskan vuoden paisumisefektiä, kun ensimmäisen kuukauden aikana sain viisi kiloa lisää elopainooni ja myöhemmin vielä kolme. Kolmanneksi aion oppia espanjaa ja paljon. Vaikka kuinka tekisi mieli puhua rallienglantia eurooppalaisten kanssa, niin pakotan itseni mukavuusalueeni ulkopuolelle ja avaan suuni, espanjaksi. Tässäkin täytyy oppia virheistään: Ranskassa kesti noin kaksi kuukautta ennen kuin uskalsin pyytää hostveljeltä vettä ruokailun aikana, kun vesipullo oli aina hänen päässään pöytää. Est-ce que je pouvais avoir de l'eau, s'il vous plaît oli vaan aivan liian vaikea lause. Niin. Sitten lupasin eilen myös armaalle ystävälleni Tampereelta, etten kertaakan koko vuoden aikana lupaudu järjestämään yhtään mitään. Katsotaan, miten tässä onnistun, mutta yritys on kova.
Edellä mainitun lisäksi on tarkoituksena tietysti viettää myös normaalia vaihtarielämää. Opiskelunkaan ei tulisi olla liian rankkaa, sillä syksyn armottoman sykkimisen ansiosta keväällä täytyy saada suoritettua yhteensä huikeat kolme opintopistettä. Tietysti aion suorittaa enemmän, mutta teoriassa voisin ottaa vain sen yhden pakollisen vaihtarikurssin Chilen viineistä ja muuten levätä laakereillani. Luulen kuitenkin, että kaksikin oikiskurssia espanjaksi teettää jo ihan tarpeeksi töitä koko keväälle.
Monelle on muuten varmaankin hieman epäselvät nämä minun reissuni "speksit" eli avataanpa niitä nyt vähän, koska vähintään äidin on hyvä saada näistä kertausta. Aion siis opiskelemaan Chilen pääkaupunkiin Santiago de Chileen. Sieltä löytyy yksityinen yliopisto Universidad Mayor, jolla on kahdenkeskinen vaihtosopimus Turun yliopiston kanssa. En siis joudu suorittamaan lukukausimaksua, saan normaalisti opintotukea ja kaupanpäällisiksi vielä yliopiston yleisen apurahan. Melkoisen hyvä diili siis. Yliopisto kuuluu pitävän hyvää huolta vaihtareistaan ja järjestää kaikenlaisia reissuja vuoden aikana. Olen tähän mennessä saanut meilitse yliopiston vaihtokoordinaattorilta palttiarallaa kolmekymmentä tajunnanräjäyttävää powerpoint-esitystä, joissa kerrotaan muun muassa Chilen kasvillisuudesta ja ruokakulttuurista. Rene ei totisesti ole säästellyt erikoisefekteissä tai taustamusiikeissa... Meitä vaihtareita on yhteensä 153, joista puolet Euroopasta (joista puolet Espanjasta) ja puolet Lattareista. Aasialaisiakin on kolme. Oikisvaihtareita on yhteensä 11 ja Suomesta meitä taitaa olla yhteensä viisi. Siirryn Santiagoon tammikuun loppupuolella, jolloin mulla alkaa siellä yliopiston kielikurssi. Kielikurssin ajan majailen myöskin chileläisessä perheessä, joten aikaa kämpän etsiskelyyn jää yllinkyllin. Itse koulu alkaa joskus maaliskuun alussa, joten kun kielikurssi loppuu helmikuun puolessa välissä, on mulla siinä pari viikkoa aikaa lähteä johonkin reissun päälle.
Ennen kuin kuitenkaan pääsen Santiagoon on tarkoitus ensin lentää Lissabonin kautta Sao Paoloon. Sain jo chekattua itseni ineen molemmille lennoille (ja Sao Paolo lennolle vielä paikan hätäuloskäytävältä => enemmän jalkatilaa) ja rinkkakin painoi tasan 20kg (tosin olisin saanut viedä Brasiliaan yhteensä 46 kiloa, wtf?). So far so good . Olen Sao Paolossa kolme päivää, joiden aikana olisi sitten tarkoitus törmätä siellä majailevaan koulukaveriin ja myös tavata kaksi brassityttöä, joihin tutustuin viime vuonna Hong Kongissa (tuon reissun kertomukset löytyvät muuten täältä: wngstrm.blogspot.com). Sao Paolosta lennän sitten Cordobaan, Argentiinaan, jossa minua odottelee Andrea. Andrea oli kanssani samaa aikaa vaihdossa Ranskassa samassa kylässä ja sen vuoden aikana olimme toistemme suurin tuki ja turva. En ole nähnyt häntä sitten vuoden 2006, joten jälleennäkeminen tulee olemaan ikimuistoinen. Argentiinassa on luvassa muun muassa Andrean isoveljen häät uuden vuoden aattona.
Tässä olisi vielä yli tunti koneen lähtöön ja perse puutuu istuessa lentokentän kivisellä lattialla. Ei, täällä ei ole yhtäkään pistorasiaa lähellä noita penkkejä, vaan kaikki on mahdollisimman kaukana. Tietysti. Päässä ei tunnu olevan enää yhtäkään ajatusta. En oikeasti tajua sitä, että lähden. Ette tekään varmaan tajua. Viimeiset viikot on ollut stressin värittämää vuoristorataa enkä ole oikeastaan edes halunnut pysähtyä ajattelemaan ensi vuotta. Kaikki menee hyvin, ja rakasta isoveljeäni lainaten, "jos ei mene, ni sitten ne menee päin persettä". Niin. True story.
Koska en ottanut tänään kuin yhden kuvan meidän joulupöydästä, en laita tähän nyt mitään pre-reissu-kuvia. Tässä kuitenkin tämmönen mukava pikku huumoripläjäys.
Over and out, seuraavaks kirjoittelen sitten Etelä-Ameriikasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti