Arkipäivisin olen siis opiskellut ahkerasti espanjaa. Täytyy kyllä sanoa, että kurssi tuntuu olleen itselleni melko turha. Viime syksynä Esan kanssa tuskailtiin espanjan tunnilla, että eihän me osata edes taivuttaa verbejä preesensissä, mutta jollain ihmeen kaupalla jotain on kuitenkin tarttunut päähän ja arkipäivän espanja on jo melko sujuvaa. Onneksi kurssilla on kuitenkin opiskeltu mm. Chilen historiaa ja kulttuuria, joten ei kaikki aika koulun penkkejä kuluttaessa ole ollut täysin hukkaanheitettyä. Muihin kurssilaisiin tutustuminen ja kaikki koulun ulkopuolella tapahtuva aktiviteetti on myös ollut mahtia, joten kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen siihen, että kyseisen kurssin kävin. Pääsin myös pitämään esitelmän ihmisoikeuksista Pinochetin vallan aikaan ja opettaja kiitteli kovasti. Aion kyllä vielä valoittaa teille koko diktatuuri-hässäkkää täällä, mutta nyt ei ole sen poustauksen aika.
Kun en ole ollut koulussa, olemme käyneet jokseenkin ahkerasti katsastamassa Santiagon ulkoilutarjontaa ja jonkun verran myös nähtävyyksiä. Espanjan kurssilla oli kuitenkin myös aika paljon "kotitehtäviä", joten aikaa nähtävyyksien pällistelylle ei jäänyt niinkään paljoa. Asia korjaantunee ensi kuussa. Lähes joka ilta kävimme kuitenkin jossain kääntymässä, joten ihmisiin ja paikkoihin on ainakin tullut jo tutustuttua. Lisäksi olemme viettäneet päiviä puistossa ja erinäisillä uima-altailla loikoillen ja sitä rataa.
Perhe, jossa oon asunut, on erittäin mukava. Tähän kuuluu siis äiti, äidin 28-vuotias tytär ja tämän tyttären nelivuotias tytär. Lisäksi perheen 24- ja 26-vuotiaat pojat ovat useasti käyneet kanssamme syömässä, joten ruokapöydässä on aina riittänyt menoa ja meininkiä. Olisin voinut asua perheessä pidempäänkin, mutta jotenkin sitä kaipaa kuitenkin omaa rauhaa ja omaa vapautta. Muutan reissun jälkeen siis muutaman chiletuttavuuden luokse. Kämpässä asuu kaksi chileläistä poikaa ja toisen belgialainen tyttöystävä. Kämppä ei ole kauneimmasta päästä, mutta sijainti on mitä parhain, seura oletettavasti hyvää ja hintakin kohdillaan (240e/kk). Ja jos rupeaa pännimään, niin ainahan voi vaihtaa paikkaa. Tässä kämpässä tulee ainakin puhuttua espanjaa ja toinen noista pojista on töissä Communidad Po'ssa, mikä on tällainen erilaisia aktiviteetteja vaihtareille järjestävä yritys, joten tekemisen puutettakaan ei pitäisi olla.
LUMENEA
Tyyppi-korealainen ja iPad, ei kuulemma jaksanut tuoda kameraa ollenkaan
Santiago
Gabriel, Giana ja Kristina
Olen myös taistellut erinäisiä paperisotia täällä, jotta saisin chileläisen henkilökortin. Ensimmäisenä piti mennä rekisteröimään viisumi poliisilaitokselle. Tämän jälkeen sieltä piti mennä johonkin "Siviilirekisterikeskukseen" tekemään hakemus henkilökortista. Molemmat mestat ovat kätevästi auki 8.00-14.00 eikä siviilirekisterikeskukseen oikein ole menemistä kovin myöhään, sillä jonot ovat uskomattoman pitkiä. Yhdessä päivässä siis mission impossible. Kun menin tekemään hakemusta, mulle neuvottiin, että tarvin kopion passin henkilösivusta, viisumista ja poliisilaitokselta saamastani viisumirekisteröintitodistuksesta. Kun noin tunnin jonottamisen jälkeen pääsin sitten luukulle asti, kertoi virkailija, että tarvisin vielä kopion passin sivusta, jolla näkyy Chileen tuloleimani. Eihän ensimmäinen virkailija mitenkään voinut muistaa, että sellainenkin tarvittaisiin... No uudestaan kopioimaan, luukulle (tällä kertaa menin röyhkeästi jonon ohi) ja sieltä mut ohjattiin vielä kolmannelle luukulle antamaan sormenjäljet. Itse henkilökortin saan 1.3., jolloin taas ylläripylläri pääsen samaiseen Siviilirekisterikeskukseen jonottamaan neljännelle luukulle. Asiaa kun ei vaan voi hoitaa yhdellä luukulla taikka Internetissä eikä tietenkään postitse, kuten ehkä Suomessa saattaisi olla asian laita.
Kännykän hankkiminen oli myös oma luku sinänsä. Itse oletin, että oma nokialaiseni toimisi täällä ongelmitta, mutta olin väärässä. Sim-kortti toimi hyvin, viestit ja soitot saapuivat, mutta puhelimesta ei voinut soittaa. Nokialaiseni kieltä ei myöskään voinut vaihtaa espanjaksi, joten kaupan henkilökuntakaan ei osannut auttaa ja poistaa puhelimessa ollutta jotakin lukkoa. Vietimme kaupassa brassiystäväni kanssa varmaan tunnin ennen kuin molemmat poistuimme onnellisina uusien nokialaisten omistajina. Onneksi ei ollut sillä aikaa ketään muita asiakkaita. Kännykkä itsessään oli ilmainen, sillä se myytiin 10 000 peson kytkykauppana, johon sisältyi puheaikaa 10 000 pesolla, mikä vastaa noin 16 euroa. Soittaminen on täällä muuten ihan luvattoman kallista, kolmessa viikossa olin jo kuluttanut koko saldoni.
Hintatasosta täällä muutenkin sen verran, että ei tämä mikään superhalpa maa ole. Taksit on halpoja, mutta esimerkiksi metroon ei ole saatavissa kuukausikorttia, joten päivittäin siihen saattaa mennä helposti neljä-viisikin euroa. Asia kuitenkin onneksi helpottuu, kun koulut alkaa, sillä opiskelijat maksavat metrolipun hinnasta vain murto-osan. Kalja baarissa maksaa paikasta riippuen 2-3,5 euroa ja yökerhoihin sisälle saattaa maksaa viisikin euroa. Usein varsinkin ulkomaalaiset naiset eivät tosin maksa lantin lanttia, mikä on mielestäni melko kummallista. Suomessa varmasti syyttäisivät syrjinnästä yökerhoa, joka koittaisi moista taktiikkaa.
Chilessä ollaan muutenkin erittäin kiinnostuneita kaikesta ulkomaalaisesta. Siinä missä Suomessa nauretaan vaihtareille ja ajatellaan, että ne ovat vähän kummallisia, on täällä vaihtaribileet todella suosittuja ja ihmisiä kiinnostaa jutella vaihtareiden kanssa. Omalla kohdallani tietysti helpottaa se, että puhun espanjaa, vaikka ajoittain täkäläiset haluaisivat tosin puhua englantia oppiakseen lisää. Koulussa opettaja tosin väitti, että vain 2% chileläisistä puhuu englantia... Olen myös välillä koittanut puhua ranskaa, mutta se on tällä hetkellä niin järkyttävä sekoitus espanjan sanoja, että parempi jättää puhumatta.
Nyt rupee olee kiire jo lähteä bussiasemalle, joten hasta luego ja ensi kertaan!
Saara
