Elonmerkkejä Santiagosta

Nojoo, onhan siitä jo yli kuukausi kun saavuin takaisin sivistykseen, mutta kun tässä nyt on ollut kaikenlaista. Joskus tulevaisuudessa ehkä saan laitettua kuvia Perusta ja kerrottua jännittävistä käänteistä Boliviassa, joihin kuuluu paljon bussimatkoja, maailman korkein järvi, maailman vaarallisin autotie, suola-aavikko ja muuta mukavaa, mutta nyt ajattelin vaihteeksi raportoida tutusta ja turvallisesta Santiagosta.

Saavuin takaisin siis tiistaina 31.7. hyytävän kylmään Santiagoon, jonne palaamisesta meitsi oli kuitenkin hyvin mielissään: tuntui ihan kuin olisi tullut takaisin kotiin. Siinä sitten heti ensimmäisenä iltana oli kaverin synttärijuhlaa ja toisen läksiäisiä ja sitten olikin jo yliopiston orientoitumispäivät. Mä en nyt ehkä ihan niin hirveästi sitä orientoitumista olisi tarvinnut, kun täällä on jonkun aikaa jo tullut häröiltyä, mutta menin, jotta tutustuisin uusiin vaihtareihin. Ja hyvä oli, että menin, sillä paikalle oli eksynyt kiitettävästi hyviä tyyppejä. Vaikka vähän jo väsyttääkin saman läpän heitto: "Aa, sä oot Suomesta, no sulla ei sit ainakaa voi olla kylmä", "Ai sä oot Espanjasta, täällä oot sitte meitsin verorahoilla, nii, no ei kai läppäläppä.. (ja hiljaa mielessäni mietin, että NOT)"Joo opiskelen oikiksessa, mut oon silti ihan hyvä tyyppi", "Joo, suomi on niin vaikee kieli, että sitä puhuakseen tarttee olla ihan sairaan fiksu" jne., niin urheasti olin sosiaalinen ja löysin jo muutaman ystävän alun.

, 

Normimeininkiä kotona - kämppis Carlos kokkailee.
Perusaineksena valkoviini.

Uusien ihmisten lisäksi viime viikkoihin on kuulunut paljon läksiäisiä ( viimeksi pari viikkoa sitten saatoin sielunsiskoni Kokon lentokentälle, oli melko traumaattista) sekä yllätysyllätys syömistä. Eräs ilta oltiin brassikaverini luona syömässä meksikolaisia nachoja (onpa kansainvälistä) ja toinen vietettiin kaverini Cocon talolla Barrio Brazilissa, jossa brassit olivat valmistaneet feijoadaa eli tyypillistä brassiruokaa. Se koostuu mustista pavuista ja erilaisista lihoista ja riisistä. Toin mestoille mukanani yhden uuden argentiinalaisystävän, joka oli siihen päivään asti kasvissyöjä. No eipä ole enää, sen verran maistuvaa oli feijoada.

Viimeinen kahvittelu Lastarriassa Francon (MEX) kanssa

Franco <3

Uudet Meksiko-kaverit kokkailivat tuossa myös päivänä eräänä tacoja eli tortilloja meksikolaiseen tapaan. Ongelmana oli vain se, etteivät pojat olleet koskaan kokanneet, nähneet vain äitiensä touhuavan keittiössä. Yhteistuumin siitä tuli kuitenkin ihan onnistunut lounas. Tai illallinen. Alunperin piti syödä kahdelta, mutta pöytään päästiin viimein viideltä. Mitäs sitä pienestä viivästyksestä, täällä kun harvemmin kellään on kiire minnekään. Yhtenä päivänä kaverini vaihtoi kämppää, niin olihan sitä pidettävä kämpän läksiäiset ja syötävä lasagnea. Sen jälkeen mentiin tanssimaan salsaa ja voin kertoa, että ei se 8kk Latinalaisessa Ameriikassa ole kyllä lämmittänyt mun vertani ollenkaan. Sulaudun salsatanssilattialla bailaavan kansan joukkoon lähes yhtä hyvin kuin elefantti posliinikauppaan.

Lisäksi ollaan kokkailtu esimerkiksi mereneläviä erilaisissa muodoissaan, uusin suosikkini on perulainen ceviche, joka on raakaa kalaa jossain kastikkeessa. Päivänä eräänä söimme myös kanan sydämiä (namnamnam), mutta siinä vaiheessa kun ystäväni Alex ryhtyi laskemaan, montako kanaa oli kuollut ateriamme eteen, niin meni vähän ruokahalu. Vähän kuin rakkailla isoveljilläni joskus ammoisina aikoina, kun äiti oli kokkaillut sian kieltä. Pojat vetivät tyytyväisenä ensimmäisen annoksen ja lisää hakiessaan meitsi omahyväisenä paljasti, mitä siellä padassa oli ja siihen loppui se santsikierros. Kyllä on ihanaa olla ärsyttävä pikkusisko. Yhtenä päivänä Alex myös "kokkasi" meille espanjalaista paellaa, mutta nautti siinä samalla sen verran vinitoa, että keskittyminen herpasi tuon tuostakin ja lopulta paella oli lähinnä liisteriä. Mahan se kyllä silti täytti.

Henriette, Svenja (GER) ja meikä. Svenjalla tommonen hieno katalaanihattu paellakestien kunniaks.

Max- sanokaa mua kapteenksi -xito

Chumi onnellisena

Kokki pienissä sievissä

Henriette ja meksikaanikaverit Mariela ja nojoo, ei voi muistaa kaikkien nimiä
Eik se PMMP:n Vahtarikaveri-biisi mennyt jotenkin, että
 "En muista teidän etunimiä, voiko silloin sanoa ystävä"

Pojat muikeina

Muutamat asadotkin eli grillibileet eli BBQ-juhlat ovat yllätys, yllätys taasen värittäneet elämää täällä. Ensin ystäväni Maximiliano eli ystävien kesken Maxito piti tuparit ja seuraavalla viikolla sillä olikin syntymäpäivät ja taas oli asado. Lihaa syötiin ja paljon. Mun suosikki täällä on choripan, jossa laitetaan vaalean leivän väliin melko mausteinen makkara ja koko komeuden päälle lyödään pebreä, joka on sekoitus sipulia, tomaattia, jotain yrttiä sekä chiliä. Pari viikkoa sitten torstaina mulla oli myös työpaikan ensimmäinen asado, mutta siitä tarinaa vähän myöhemmin. Nyt sunnuntaina ystäväni Chumi täyttää neljännesvuosisadan ja senkin kunniaksi tietysti, asado.

Vähän ruokaa kaupasta

Henriette (mun kämppis) ja tukkajumala meikä

Joku, Maxito, Coco ja Teresa, jonka tapasin reissatessa Boliviassa ja tuli meikää tapaa sit tänne

Carlos ja Henriette

Tine Tanskasta, jolle kans piti jo sanoo heipat

Alex ja Vagner

Vagner, Koko ja Daniela seuraavissa geimeissä

Erinomainen kuva ystävästäni Felipestä

Koko, Chumi ja meikä. Pointsit rajaukselle.

Yläkerrannaapurit: Felipe, Alex ja Chumi

Lihaaaaaaaa

Rakkaudesta chileläisiin miehiin

Koulukin alkoi kolmisen viikkoa sitten ja tällä kertaa meikällä on huimat kaksi kurssia: kansainvälistä yksityisoikeutta sekä pleedaus-kurssi. Sana pleedaus ärsyttää mua suunnattomasti, mutta en nyt tiedä miten sen paremminkaan sanoisi, meinaa siis lyhykäisyydessään oikeudessa esiintymistä. Sen opettaja on melkoinen stand up- koomikko, eli tunneilla on hauskaa, vaikka en ihan kaikkia vitsejä vielä tajuakaan. Nauran silti mukana, koska en halua vaikuttaa huumorintajuttomalta. Huonona puolena on vain se, että kurssin aikana meikän tarttee useampaan kertaan esiintyä espanjaksi ja heittää tiukkaa oikeudellista argumentointia oikean tuomarin edessä. Onneksi en ole ujo, mutta tulee siitä silti melko mielenkiintoista. Tällä viikolla meidän piti myös yhdelle tunnille lukea 88-sivuinen keissi koskien jotain wannabe-terroristia. Viime lukukauden kurssit pääsin kaikki muuten lävitse, opintopisteiden määrästä ei tosin ole tietoa, mutta riittävästi pitäisi olla.

Nyt kun viikonloppuni ovat enää kaksipäiväisiä, ovat ne myös normalisoituneet. Ihan olen päässyt normaaleihin rutiineihin kiinni, kuten esimerkiksi siihen, että shoppailut hoidetaan perjantai-iltaisin tai lauantaipäivisin, tai että kämppä siivotan sunnuntaisin (tai sillon kuin pitäisi opiskella). Kun Koko oli vielä Santiagossa käytiin seikkailumatkalla Costanera-sentterissä, joka täysin valmistuttuaan tulee olemaan Etelä-Amerikan korkein pilvenpiirtäjä. Sieltä löytyy jo Zaraa ja TopShoppia ja H&M huhutaan avaavan sinne ensimmäisen putiikkinsa tällä suunnan palloa. Se on osa tätä Santiagon rikkaiden elinaluetta, mutta oli siellä kiva yksi päivä viettää, tuntui ihan kuin olisi ollut Euroopassa. Parasta koko ostoskeskukssa oli ehkä sen pikaruokavalikoima, pääsin ensimmäistä kertaa elämässäni kokeilemaan Taco Belliä. Sieltä löytyy myös Jumbo, joka on vähän kuin paikallinen Prisma. Jumbo on siitä loistava, että sieltä saa monenlaisia eurooppalaisia tuotteita, jotka muuten Chilessä ovat tuntemattomia, kuten fetajuustoa (ARLAN!) sekä aurinkokuivattuja tomaatteja. Hieman kirpaisi maksaa siitä setistä yhteensä noin 8 euroa, mutta kerrankos sitä eletään.

Meiä uus terassin pöytä ja lähimestasta noudettu sushi

Carlos naatiskelee terdellä                               

Niin se työ. Olen tällä hetkellä siis harjoittelussa Amerikoiden oikeuden tutkimuskeskuksessa joka aamupäivä yhdeksästä yhteen. Tossa viime lukukauden lopulla alkoi tuntumaan siltä, että olisi kiva kokeilla täällä myös jotain erilaista noiden yliopisto-opintojen lisäksi, joten laitoin pariin paikkaan hakemuksen, ja toisesta tärppäsi. Keskuksessa työtehtäviini kuuluvat näin aluksi ainakin keskuksen tutkimustyössä avustaminen sekä myöhemmin luultavasti erilaisten tapahtumien järjestämistä. Ensitöikseni pääsinkin selvittämään Ruotsin ulosottojärjestelmän koukeroita. Chilessä puuhataan ulosottojärjestelmän kokonaisuudistusta, joten eihän sitä nyt kannatta keksiä pyörää uudestaan, vaan kopioida muiden lainsäädännöstä. Ei tuo toiselta kotimaiselta espanjaksi kääntäminen ihan ilman alkukankeutta lähtenyt liikkeelle, mutta lähtipä kuitenkin. Google translate ja MOT-sanakirja ovat uudet ylimmät ystäväni.

Aloitin työt siis kaksi viikkoa sitten tiistaina, keskiviikkona oli pyhäpäivä ja torstaina yksi työkavereistani järjesti meille kaikille grillibileet, että melko pehmeä lasku tähän työelämään. Itse saavuin paikalle yhden viinipullon kera ja odottelin rauhallista istuskelua, mutta mitä vielä. Ilta jatkui aamuneljään asti kitaraa soittaen, chileläisiä biisejä tapaillen (meitsi muistaa jokaisesta noin yhden lauseen) ja seuraavana päivänä toimistolla olikin melko väsynyttä väkeä (okei, olisin ehkä voinut aavistella jotain kun aikaisemmin päivällä työkaveri kysäisi, että viedäänkö juomisiksi vodkapullo puoliksi. Silloin tosin kuvittelin sen olevan jokin suomalaisia koskeva hyväntahtoinen läpänpäppänä). Oli kuitenkin hyvä ilta, porukka keskuksessa on todella rentoa ja välitöntä ja luulen, että tulen tuntemaan itseni oikein kotoisaksi. Viime viikolla oltii myös yksillä after officeilla, joissa pääsin mm. kertomaan tarinoista suomalaisest joulusta. Meitä on tällä hetkellä meitsi ja toinen harjoittelija Kanadasta, joka kuitenkin piakkoin häipyy takaisin kotimaahansa. Parin viikon sisään on tulossa yksi chileläisopiskelija sekä yksi brassi harjoitteluun, mikä on oikein jees. Ei tartte ainakaan yksikseen istuskella harjoittelijoiden huoneessa.

Pari viikkoa sitten olin taas vaihteeksi kipeänä, mutta en ole kyllä ainoa. Santiagon jakomielitauti on jatkunut tasaisena, eli päivisin on lämmin ja iltaisin kylmä, joten kyllähän siinä nyt yksi jos toinenkin sairastuu. Tietysti niinä hetkinä pitäisi sitten jäädä kotiin lepäämään, mutta se on niin kovin vaikeaa, kun koko ajan tapahtuu jotakin. Niinpä viime perjantaina läksin sitten laskettelemaan Valle Nevadoon ja kyl, et! Koko viikon oli satanut lunta (alhaalla tietysti vettä), mutta perjantaina aurinko porotti täydeltä taivaalta ja saimme nautiskella tuoreesta lumesta ja lämmöstä. Olin matkassa muutaman eurooppalaisen vaihtarikaverin kanssa, jotka myös olivat ennen nähneet lunta, joten sitä pääsi rinteissä oikein pistelemään. Olisihan se ollut hauskaa viettää päivä meksikolais- ja kolumbialaiskavereitten kanssa lunta ihmetellen, mutta meikä tykkäs näin enemmän. Laskettelu on täällä kyllä melko kallista yleiseen hintatasoon nähden, viime perjantain setti matkoineen, hissilippuineen, välinevuokrineen sekä lounaineen kustansi 58 euroa. Saamarin espnajalaiset muuten, kun meikäläinen saapui Santiagoon oli yksi euro 650 pesoa ja tuossa pari viikkoa sitten vaivaiset 590 pesoa. Vuokrani on siis esimerkiksi parissa kuukaudessa noussut 30 euroa. Nais! (no okei, jos totta puhutaan niin Chilen peso se tässä nousta on tainnut, mutta on niitä espanjalaisia silti aina kiva syyttää). Tuolla Valle Nevadossakin oli koko ajan semmoinen fiilis, että olisi takaisin Euroopassa, niin samalta ne Andit Alppien kanssa näyttävät. Kaikista hassuinta oli tulla alas sieltä vuorilta Santiagoon, jossa lunta on nähty viimeksi 10 vuotta sitten ja matkaa ylös rinteille oli kuitenkin vain 32 kilometriä, ajallisesti tosin puolisentoista tuntia.

Svenja ja Anna-Lena 

Samat sakemannit

Pakollinen itsekuvaus

Henriette tootovaisena 

Juan Andres myös

Svenja, aivan sairaan hyvä tyyppi. Ei sitä ihan kuka tahansa poseeraa ruuan kanssa.

Melkein kaksi viikkoa sitten olimme myös yliopiston vaihtarisektorin järjestemällä reissulla Pomairessa, joka on tämmöinen käsityökylä, ja Isla Negrassa, jossa sijaitsee Pablo Nerudan kolmas koti, jossa tämä Nobel-palkittu runoilija myös veti viimeiset hengenvetonsa. Sieltäkin löytyi oma baaritiski. On se vaan niin väärin.

Viime perjantaina järjestettiin vaihtareitten kanssa kevään ensimmäinen pique-nique eli piknikki, kun lähes yhdessä yössä täällä alkoi kesä ja lämpömittari näytti 26 astetta. Siinä perinteisesti San Cristobal-kukkulaa ylös noustessani kirosin lämpötilan Danten alimpaan h*lv*ttiin, kun viikko aikasemmin valitin kylmyyttä hampaat kalisten. Ruoho on aina vihreämpää aidan toisella puolella tälläkin puolen palloa. Oli kuitenkin oikein mukavaa, vaikka perinteisesti piknikki toimi niin, että kolme tyyppiä tuo jotain syömistä ja juomista, ja kakskymmentä lokkeilee sitten niistä. En oikeen ymmärrä, miksi vaihtareitten kanssa aina käy näin. Ens kerralla olen kyllä itse sitten lokki.

Kaimat Clara (MEX) ja Clara (ARG), joka on myös oikiksessa

Joku ranskis ja Romain (ranskis), myös oikisvaihtari

Tässä tehtiin sopimus Cordoban reissusta lokakuulle (Oktoberfesteille)

Vähän taukoa

Santiagoa

Adela (CZH), Clara ja meitsi

Gee the flying Mexican (oikeesti Ranskasta ja kans oikiksessa)

Romain ja meitsi

Jotain kukkia. Leikitään, ett on kirsikkapuu.

Perjantai-illalla oli sitten vuorossa syyskuun alun kunniaksi juhlintaa chileläisittäin, kun tässä kuussa on niiden itsenäisyysjuhlat, niin tämä on niinku the kuukausi kaikenlaiseen perinteikkäiseen chileläiseen menoon. Niinpä ystäväni pistivät pystyyn fondan, joka on niinkun semmoinen alue, jolla myydään perinteikkäitä ruokia ja juomia ja jolla tanssitaan cuecaa, joka on näiden kansallistanssi. Vähän niinku jotkut markkinat, joilla saa karjanlanpiirakkaa ja joissa heitetään saapasta Suomessa. Bileet olivat erään ystäväni Maxin kattoterassilla, jonne sääntöjen mukaan saa kutsua 20 ihmistä ja bileiden vieraslistalla nimiä oli 100... Nojoo, katastrofin merkit olivat siis jo ilmassa ennen kuin kemut alkoivat, mutta ihmeen hyvin ne sujuivat noin kello yhteen asti yöllä. Rakennuksen turvamiehet (täällä siis kaikissa vähänkin suurimmissa kerrostaloissa on alakerrassa consierget, jotka valvoo järjestystä rakennuksessa ja päivystävät sisääntuloaulassa tärkeännäköisinä) lahjottii parilla choripanilla (eivät yleensä ole mitään veitsenteräviä heppuja, taitaa olla monelle ns. suojatyöpaikka), mutta kun joskus puoli kahden aikaan muutama jenkki keksi pissiä hissiin, niin siihen loppuivat sitten ne bileet. Kivaa kuitenkin oli, jonka seurauksena kuviakin aika vähän, mutta tässä nyt jotain:

Felipe ja Clara  

Terremoto-tehdas
Terremoto (suom. maanjäristys) on siis chileläinen juoma, joka
koostuu pipenosta (nuori, makea viini, tulee noissa garaffeissa),
 ferneystä (se italialinen  yrttihirvitys) ja ananas-jäätelöstä.
Kuulostaa pahalta, mutta hyvää on.

Anna-Lena ja Manolo

Suomalainen Anniina ja Clara

Miksi chileläinen jäätelöyhtiö käyttää Valion logoa? vai toisinpäin? Hämmennyin

Tytöt ja terremotot 

Chilen mafia: Chumi, Chepe, Paco ja Pancho

Viime viikon lauantaina käytiin vaihtariporukalla myös vähän trekkamassa. Kohteena oli sama vesiputous, jota kävin chileläisten kavereiden kanssa jo toukokuussa ihailemassa, mutta kertaus on opintojen äiti jne. En tosin ollut mitään oppinut, sillä tällä kertaa menin trekkaamaan fonda-juhlintojen jälkeen ja viimeksi suoraan erään kaverin synttäreiltä. Kivaa oli taas kerran, käytiin tällä kertaa melkein jopa uimassa putouksessa, jonka jälkeen vartija tuli kyllä valittamaan, ettei sinne saa mennä, mutta esitin, etten ymmärrä espanjaa.

Metrolla matkalla mestoille med AnaPau (MEX)

Melkeen ostin ton hevosen 

Beto (MEX). Beto asuu Pirun kanssa. Ja yhden niiden kaverin nimi on Pili.
Kaikki meksikaaneja ja yhtäkään nimeä ei oo liioteltu.

Happy crowd

Hädässä ystävä tunnetaan

Putous

We made it. Clara oli nimittäin kanssa fondailemassa, että oli mun kohtalontoveri 

Evästauko

JotaPee (eli JP eli JukkaPekka) hupsuttelemassa

Clara veissuihkun jälkeen

Vastavaloon kantsii aina kuvata

Juostiin alas. Oli hauskaa.

Lopuks vähä eksyttii, ni piti murtautua ulos puistosta

Lauantai-illalla olivat vuorossa paljon puhutut "Ei-Manoloja-bileet". Kokoonnuttiin siis täällä Santiagossa majailevien suomalaisten kesken erään meistä kattoterassille syömään lihapullia, korvapuusteja ja mustikkapiirakkaa Marimekon Unikko-servieteiltä (kiitos äiti) sekä juomaan jaloviinaa (seriffiä, kiitos Joonaksen äiti!). Oli kyllä hienoa pitkästä aikaa puhua suomea ja olla kykenevä kertomaan joka ikinen tarina ja läppä juuri oikeilla sanoilla ja myös ymmärtää rehellisesti kaikki, mitä ympärillä puhutaan. Iltaa jatkettiin Helsinki-nimiseen yökerhoon, jossa Nokia-kansa onnistui hajottamaan kaksi matkapuhelinta sekä hävittämään kaksi, hyvä me! Arvata saattaa, että allekirjoittanut oli näiden hävinneiden kapuloiden omistajien joukossa. Mihinkä sitä tapojaan muuttamaan. Ilta jatkui osalla kansasta seuraavan päivän iltapäivään asti, meikäläinen painelin kotiin jo aamukasilta, kun oli suunnitelmissa harrastaa vähän kulttuuria kämppisten kanssa. Oli sen verran hyvät bileet, että nyt on jo sitsit suunnitteilla. Näistäkin bileistä tallentui vaan pari hassua kuvaa.

Jonna naattii

Tässä oli vissii esittelykierros menossa

En nyt oikein tiedä, mitä muuta jännää täällä olisi tapahtunut. Paljon on uusia kavereita ja tuttutuja, vanhoista tutuista on tullut kavereita ja niin edelleen. Viime viikolla ostin paluulipun takaisin Suomeen, lennän 16.01. Rio de Janeirosta Lissabonin kautta Helsinkiin. Olen mä sen täällä koko ajan tiedostanut, että joskus on täältäkin lähdettävä, mutta nyt kun se virallinen "viimeinen käyttöpäivä" on olemassa, niin jotenkin hirvittää. Rakas ystäväni Muriel myös juuri osti liput tänne saapuakseen ja laskeutuu Santiagoon 14.12. Mimman kanssa siis lähes kolme viikkoa häröilemme täällä Chilessä ja hänen lähdettyään 2.1. meikäläinen nousee bussiin kohti Rioa. Tarkoitus on käydä moikkaamassa paria kaveria Argentiinassa ja viettää puolisentoista viikkoa kavereiden "nurkissa" Brasiliassa ennen Suomen paluuta.

Samallalailla en kyllä tule enää tänä lukukautena reissaamaan, kuin tuona edellisenä. Ensinnäkin ongelmana on raha, toiseksi nämä työt ja kolmanneksi haluan nyt vain naatiskella Santiagossa, kun kevät ja mukavat lämpötilatkin jo tekevät tuloaan. Äitini saapuu tänne kyllä elämääni sulostuttamaan kolmeksi viikoksi, että sinä aikana olisi toki tarkoitus jossakin käydä.

Nyt ei ehkä tähän hätään ole mitään ihmeellistä kerrottavaa, palaan astialle toivottavasti hieman tiheämmin tällä lukukaudella kuin tuolla edellisellä!

Sarppa