Talvi saapui Santiagoon

Terveiset jokseenkin hyytävästä Santiagosta!

Eilen täällä mentiin siis ensimmäisen kerran lähes pakkasen puolelle ja aamulla kouluun kävellessä hengitys höyrysi. Santiago harrastaa kuitenkin jonkinsortin jakomielitautia, sillä vaikka aamuisin ja öisin on hyytävän kylmä, päivisin lämpötila saattaa keikkua parissakymmenessä asteessa ja jengi hikoilee talvitakeissaan. 

Talvessa on se hyvä puoli, että vuoristo näyttäytyy pilviverhon takaa
Kuva napattu meksikolaiskavereideni Javierin ja Karenin parvekkeelta

Viimeksi kirjoitin teille Patagoniasta ja sitä ennen onkin jo aikaa, kun kerron Santiagon kuulumisia, joten täältä pesee. Sitten viime kerran olen viettänyt mm. muutaman kulturellin sunnuntain. Ensimmäisenä suuntasin chileystäväni Maxin ja espanjalaisnaapurini Alexin kanssa kohti Santiagon Museo de la Memoríaa y Derechos Humanos:ia, joka on siis Pinochetin diktatuurin ja sen aikaisten ihmisoikeusloukkausten ympärille koottu museo. Vaikuttava paikka ja vaatii ehdottomasti toisenkin vierailun. Ei taida Suomesta löytyä esimerkiksi museota, jossa kerrottaisiin vuoden 1918 tapahtumista ja yhtä avoimesti. Museokäynnin jälkeen etsimme tovin ruokapaikkaa, sillä Santiagossa ravintolat ovat keksineet, että sunnuntai on hyvä päivä olla kiinni. Eivät toki kaikki, mutta Maxin suosikkipaikat ainakin. Melkoista bisnesvainua äijillä, täytyy sanoa. Illalla katselimme vielä chileläisiä elokuvia, joten tuli elokuvakulttuuriinkin tutustuttua. 

Toisena kultturellisunnuntaina täällä oli semmoinen erikoinen päivä, että  kaikenlaiset jännät rakennukset, kuten esimerkiki presidentin ja joittenkin ministereiden työskentelypalatsi La Moneda, olivat poikkeuksellisesti auki yleisölle ja vieläpä ilmaiseksi. Niinpä suuntasin sinne Adrían ja yhden toisenkin katalaanivaihtarin, Martan, kanssa. Viime viikolla kulttuurisunnuntai vaihtui perjantaiksi, kun käväisimme Hankan ja Kokon kanssa vihdoin Pablo Nerudan talossa täällä Santiagossa. Talo oli juuri sellainen, kuin Pablo Nerudan (ja tietämättömille tiedoksi, on siis Chileläinen Nobel-palkittu runoilija) talon nyt kuuluukin olla: vähän vinksahtanut, rakennettu muistuttamaan sisältä laivaa, täynnä kummallisia keräilyesineitä kahta baaritiskiä suinkaan unohtamatta. Meikäläinen halajaa tulevaisuudessa kanssa talon, jonka ruokailuhuoneen ikkunoiden tasalla virtaa joki ja jossa on kaksi baaritiskiä. Pääsin myös tutustumaan chileläiseen jalkapallokultturiin, kun viime viikon lauantaina tapitettiin kavereitten kanssa Chile-Bolivia MM-karsintamatsia. Chile voitti ja Chi Chi Chi, Le Le Le, Viva Chile! kaikui ja lujaa.

Toinen niistä baareista

Muuten viime viikkoihin on mahtunut taas yllätysyllätys neljäkin asadoa, yksi yhden espanjalaisvaihtarin kattoterassilla kun kerättiin rahaa vaippoja varten (jotka sitten vietiin eräseen lastenkotiin), toinen ystäväni Vagnerin kämpillä, kolmas toisen ystävän kattoterassilla, kun pojat keräsivät rahaa Brasilian MM-kisamatkaansa varten ja neljäs eräänä perjantai-iltana ex tempore täällä meillä. Meillä syöty asado päättyi joskus kuudelta aamulla siihen, kun kämppiksen ja yhden kaverin kanssa kuuntelimme Beatlesin, Rolling Stonesin ja David Bowien parhaita. En ole siis äiti ja isä unohtanut musiikkillisen kasvatukseni peruspilareita kaiken tämän cumbian, salsan ja reggeatonin keskellä. 

Alex ja Koko

Micky, Carlos ja Domingo

Saksalaiset osoittavat hellyyttä

"ja meillä kaikilla oli niin mukavaa, oi jospa oisit voinut olla mukaanaa"

Brassi-Danilo

Taka-alalla meidän grilli. En tiedä onko laitonta. En kysynyt.

Taka-alalla meikän meiän kämppään askartelema GPS.
Aina, kun joku liikkuu kotoa, niin tarttee liikuttaa itteänsä kartalla.
Kätevää

Tosta poikien Brasilian kisamatkasta sen verran, että meillä on ollut naurussa pidättelemistä kun pojat viikottain kokoontuvat meillä tai yläkerrassa suunnittelemassa järjestettäviä tapahtumia. Tämänkin kertaisen asadon järjestämiseen (toimi. huom. ei siis tämä asado, mistä on kuvia, vaan ihan oikeasti oli kyllä hyvä tapahtuma. tai siis oli tämäkin, mistä on kuvia, mutta... erilainen) käytettiin neljä kokousta, mutta tehokkuusajattelu ei Chilessä olekaan huipussaan. Kerran esimerkiksi 50 hengen voimin hyökättiin eräälle bensa-asemalle ja tilattiin lähes koko sakki sama mättöateria, jonka mestan neljä työntekijää saivat aikaiseksi yksi kerrallaan.    Jokseenkin huvittavaa poikien "järjestötoiminnassa" on myös se, että kisamatkaa varten tarvitsee erikseen kerätä rahaa, kun kaikki jampat kuitenkin käyvät töissä. Säästäminen ei kuitenkaan Chilessä taida olla ihan se ykkösjuttu, sen verran raivokkaasti kaikissa kulmakioskia suuremmissa ruokakaupoissa tyrkytetään luottokortteja ja osamaksua ja muuta sellaista velkavankeutta.

Syöty on siis meillä, yläkerrassa ja Hankan sekä Koko luona erilaisten tekosyiden varjolla: yhtenä päivänä tein makaroonilaatikkoa, toisena uunilohta, kolmantena syötiin meksikolaisia tortilloja, neljäntenä Hanka tuli kotiin reissusta ja oli syötävä ja nautittava muutama lasillinen viiniä, viidentenä oli käytettävä vanhaksi menevä hillo pannukakkujen lisukkeena jne. Eräänä iltana kämppikseni Juan Andres myös kutsui opiskeluystävänsä tänne meille ja valmistettiin sopaipilloja, jotka on chileläisia kurpitsasta ja öljyssä paistettuja suolaisia leivonnaisia, joita myydään täällä joka kadun kulmassa sopuisaan kahdenkymmenen sentin kappalehintaan. Se ilta päättyikin sitten erääseen ei-heteroystävälliseen yökerhoon, jossa miehet olivat aivan liian komeita. Urheillutkin olen, viime viikolla kävin pelaamassa jalkapalloa eräässä koulussa, jossa järjestetään otteluita vaihtarit vs. koulun oppilaiden äidit. Enhän mä mitään jalkapallosta tiedä, mutta hauskaa oli ja en ainakaan ollut huonoin pelaaja.

Pannukakut in the making

Pannukakut in the eating

Sen verran piti noista katumarkkinoista kertomani, että täällä myydään kaduilla ihan kaikkea. Suurimman osan ajasta tuijotan niitä myyjiä huuli pyöreänä, että kuka noitakin nyt muka ostaa, sillä kaupan on kaikenlaisia pienoislampaista, lusikoihin ja koirien kävelyasuihin. Taino, ei ehkä ne myyjät, mutta että kuka ostaa lusikoita kadulta? Viime viikolla pääsimme myös meksikolaisystäväni Karenin kanssa todistamaan näytelmää, kun paikalliset tinanapit eli carabinerosit, hyökkäsivät erään tämmöisen katukauppiasrykelmän kimppuun. Myyjät hävisivät tavaroineen nopeammin kuin keskiolut vappuna R-kioskin hyllyiltä. Carabineerot saivat myyjät kuitenkin kiinni ja takavarikoivat kaiken heidän omaisuutensa. Suuttuneet chileläiset sitten marisivat, että carabineerot myöhemmin myyvät kaiken heidän omaisuutensa omanaan, mutten tiedä onko totta. Mäkin olen noista katukaupoista ostanut vaatteita, sukkahousuja, kengänpohjallisia, kirjoja jne. että olen tukenut chileläistä harmaata taloutta. Hupsheijjaa.

Tossa päivänä eräänä pääsin myös pitkästä aikaa "parantamaan maailmaa", kun yliopistomme vaihtareiden kanssa kävimme eräässä Santiagon ulkopuolella sijaitsevassa lastenkodissa pitämässä virkistyspäivän. Meikäläinen oli pukeutunut pelleksi (ja siis kyllä pukeutunut, en mennyt omana itsenäni) ja niinpä pellenä sitten juoksentelin lasten kanssa ympäriinsä suurta hallia, pelasimme erilaisia pelejä ja vain jaoimme aikaamme. Tämän päivän innoittamana otin yhteyttä paikallisiin partiolaisiin ja NMKY:hyn, jospa pääsisin jossain muodossa jatkamaan harrastuksiani toisella lukukaudella. 

Ihan vaan pienet Nasse-setä fibat tossa meikän luukissa

Muitakin muutoksia on ehkä toiseen lukukauteen luvassa, sillä olen jo aloittanut jonkinlaisen harjoittelun metsästämisen. Vaikka olenkin nauttinut tämän lukukauden ns. ansaitusta levosta (viime vuosien jokaviikonloppuiset Caloniasessiot eivät vieläkään ole täysin pyyhkiytyneet muististani), niin olen viime aikoina tuntenut, että onhan sitä jotain muutakin tehtävä kuin vain levättävä laakereillaan. Kaikenlaisia virityksiä on suuntaan jos toiseenkin, katsotaan jos joku niistä nyt nappaisi. Kuten Suomessakin, täälläkin kaikki työpaikat menevät suhteiden kautta, että onneksi on tullut ainakin sosialisoitua tässä viime kuukausina.

Pääsin täällä kokemaan myös elämäni ensimmäisen suullisen tentin. Aiheena oli sopimukset ja sopimuksenulkoinen vastuu, joten pääsin vastailemaan kaikenlaista jännää yhtiösopimuksista laina- ja panttisopimuksiin, puku päällä tietenkin. Täytyy sanoa, että kanssaopiskelijoitani kuunnellessa tuli todistettua, että niin uskomattomalta kuin se tuntuukin, niin ainakin opiskelijoiden taso on Calonian käytävillä huomattavasti korkeampi kuin mitä täällä meikän yliopistossa. Tämä on tietysti varmaan ihan kurssikohtaista ja eräs toisessa yliopistossa opiskeleva oikisvaihtari (tosin Helsingistä) kertoi taasen, että hänen yliopistossaan, julkisessa Universidad de Chilessä, on taso huomattavasti korkeampi kuin mitä pykälistien keskuudessa. Tästä voisimme tietysti tehdä jonkinlaisia johtopäätöksiä lexiläisten ja pykälistien tasoeroista, mutta jätettäköön ne nyt omaan arvoonsa. 

Tentti meni hyvin ja läpäisin kurssin, oujee. Tällä viikolla on siis mulla viimeinen viikko opetusta, jonka jälkeen ensimmäinen ja viimeinen kansainvälistä oikeutta koskeva tentti on 25.6. Nautinkin nyt näistä ylimääräisistä vapaapäivistä karkaamalla Kokon kanssa huomenna Paraguaihin. Suunnitelmista ei muuta varmuutta ole, kuin että Iguazun putoukset käydään ihmettelemässä ja sen jälkeen kaikki muu on avoinna. Paraguaista kotiuduttuani on aikaa Santiagossa viikko valmistautua tenttiin ja hoitaa muita juoksevia asioita, jonka jälkeen matka jatkuu lähes kuudeksi viikoksi pohjois-Chileen, Boliviaan ja Peruun. Matka olisi tarkoitus pääosin taittaa yksin, että vähän jänskättää, mutta toisaalta noin puolilla ainakin oman yliopistoni vaihtareilla on samansuuntaisia reissusuunnitelmia, että jos yksinäisyys yllättää, niin apu on luultavasti lähellä.

On kyllä niin outoa, että lähes kaikki vaihtarikaverini lähtevät kotiin tässä muutaman kuukauden sisällä. Onneksi kaveripiiriini lukeutuu paljon chileläisiä ja täällä vakituisesti asuvia ulkomaalaisia, mutta kyllä muutos silti tulee varmasti tuntumaan. No sitä on nyt ehkä turha murehtia ja niin raadollista kuin se onkin, niin uusia vaihareita tulee taas parisensataa elokuun alussa täyttämään "tyhjiön", että ehkä mäkin sieltä muutaman sielunsiskon onnistun bongaamaan. Santiagoon onneksi jää myös suomalainen vaihtarikaverini Jonna, joka on melkoinen tukipylväs tämän kaiken latinokulttuurin keskellä.

Nyt lähden kuitenkin nauttimaan viimeisen koulupäivän kunniaksi yhden mojiton, taksi hakee meitsin 3.40.

Kuullaan taas, kun olen pelipaikoilla Santiagossa!

Sarppa