Ny rillataan

Eilen yöllä bäkkiin Santiagoon ja nyt pitäs laittaa elämä täällä taas järjestykseen. Kämppäämme on ilmestynyt punkkaamaan italialainen pariskunta Riminiltä, oikein veikeitä veijareita. Tänä viikonloppuna on Santiagossa festarit, paikallinen Ruisrock eli Lollapalooza, jossa voisi kuulla mm. Foo Fightersia, MGMT:tä, Björkiä ja Arctic Monkeysiä. Meitsi jätti kuitenkin kyseiset bileet korkean hinnan (yli 100e kahdesta päivästä) takia väliin. Kyseisillä festareilla on muuten vielä natsimpi meininki kuin Ruisrockissa, sillä omaa ruokaakaan ei saa alueelle kuljettaa.

Viikonlopun ohjelmassa siis pyykkäystä, ruokaostoksia, opiskelua (mitä ihmettä? jo nyt?) sekä illalla tietysti asado, kun en ole nähnyt tyyppejä aikoihin. Eräs uusi tsekkituttavuus vinkkasi myös yhden chileläisbändin keikasta, joten saattapi olla, että sellainenkin kulttuurielämys kuuluu tähän viikonloppuun.

Tässä kuitenkin kuvia parin viikon takaisesta asadosta. Ny rillataan.

Tine. Ollaa jo muutamaan kertaa Tinen kanssa oltu tekstiilikaksosia ja tonakin päivänä oli lähellä, sillä mulla olisi ainekset täsmälleen samanlaiseen asukokonaisuuteen. Kiinnostavaa, eikö?

Leevi näyttää esimerkkiä siitä, miten suomalaismiehet rillaa

Tässä Adria näyttää esimerkkiä siitä, miten espanjalaismiehet laittaa ruokaa. Tuloksena oli erittäin herkullinen katalaanierikoisuus pan tumakat. Ei varmaan kirjoteta noin, mutta suomeksi lyhyesti ja ytimekkäästi tomaattileipä.

Serkukset kuin elvikset, jeesjees.

Henriette ja Koko

Toiset bileet parvekkeella

Sangrian tärkein ominaisuus: halvin punaviini mitä kaupasta saa. Tutustuin yhteen chilekaveriini tätä juomalla, kun hän tuli toteamaan, että on suorastaan pyhäinhäväistys juoda moista moskaa.

Asado pidettii tosiaan Adrian kämpillä, jossa tutustuin myös hänen kämppiksiinsä. Juttelin siinä heille sitten niitänäitä ja toinen vastasi mulle koko ajan englanniksi. En tiedä miksi, mutta mua pännii tosissaan, kun jengi puhuu mulle englantia. A) Englanti ei ole mun äidinkieli ja suoraansanottuna mun englannintaitoni surkastuu päivä päivältä, kun kaikki kuulemani englanti on vaihtareitten rallienglantia. B) Chileläiset puhuvat meille englantia vain osoittaakseen, että osavaat sitä l. brassaillakseen englannin taidollaan. C) Jos joku vastaa englanniksi, se tuntuu syvältä loukkaukselta mun espanjaani kohtaan. D) Se nyt vaan on maailman ärsyttävintä. Ja en ole mielipiteeni kanssa yksin, muut vaihtarit jakavat angstini, joten mitään Angström läppää on turha heittää.

Ps. Chileveljeni soitti juuri ja pyysi syömään sekä viettämään iltapäivää sen kaverin uima-altaalle. Voin kuulemma altaankin reunalla opiskella. Hmmm. Valintojen maailma.

Menneitä menoja

Tällä hetkellä meitsi on ihan Etelä-Chilessä Patagoniassa, mutta tällänen päivitys jäi Santiagossa pakkauskiireiden keskellä kesken, joten here you go:

Niin ja tiedoksi vaan äiteelle ja muille ei-facebookin omaaville lukijoilleni, että en ollut Santiagossa maanjäristyksen aikaan, vaan turvallisesti Patagoniassa nukkumassa teltassa parinkymmenen metrin päässä jäätikosta. Melu oisin vastasi kyllä maanjäristystä, kun jäälohkareet irtoilivat ja hajosivat palasiksi.

Elämä Santiagossa jatkuu entiseen tapaansa hektisenä, vaikka jonkinlaista arkielämän tuntuakin tässä touhussa jo on. Oli jo aikakin, saattaa joku todeta, sillä kolme päivää sitten tuli kolme kuukautta täyteen elämää eteläisellä pallonpuoliskolla. Kaikki rutiini, mitä elämääni ehkä olen saanut aikaiseksi, kaikkosi kuitenkin menneenä torstaina, kun lähdin kymmeneksi päiväksi tänne Patagoniaan hyppelehtimään.

Pari viikkoa sitten viikonloppuna oli alunperin tarkoitus lähteä rannalle, mutta sitten laiskuus iski ja jäimme Santiagoon lepuuttamaan "ahkerasta" opiskelusta turtuneita aivojamme. Niinpä lauantaipäivä vietettiin rauhallisesti tsekkiläisystäväni Hankan talolla, josta löytyy myös uima-allas. Nykyään siellä asuu myös toinenkin kaveri, Vagner Brasiliasta, joka ennen asui huoneessa, jossa minä nykyään asun ja välissä vielä yläkerran kämpässä, jossa nykyään asuu ystävämme Alex Espanjasta. Täälläkin siis kämpät vaihtavat asukasta samaan tapaan kuin Turussa: kavereilta kavereille. Hankan ja Vagnerin talossa asuu 25 tyyppiä ja mullekin sieltä ehdoteltiin asumusta, mutta tulin siihen johtopäätökseen, että noin isossa talossa ei varmaankaan olisi kovinkaan kotoinen tunnelma. Kiva siellä on kuitenkin hengailla.

Kämpän uima-allas

Patio ja etualalla katalaaniystäväni Adría

Vagner (BRA), Alex (ESP), Adria (ESP) ja Domingo (CHI)
Adria ja Alex muuten tuntevat toisensa jo Barcelonasta , mutta tormasivat sattumalta toisiinsa kuukausi sitten yokerhossa Santiagossa. Maailma osoittaa pienuutensa kerta toisensa jälkeen.

Hanka

Lähdettiin käymään markkinoilla. Taustalla Hankan hoodeja Providenciasta.

Random oopperaesitys Lastarria- kaupunginosassa, jossa meikäläisen kämppä sijaitsee.

Illalla meillä oli sielä vielä samaisessa talossa BBQ, jossa oli varmaan noin 50 tyyppiä eri puolilta palloa. Parasta oli, että viereisellä tontilla oli myös bileet, joiden musiikki kantautui meidän puolelle asti. Joskus kahden aikaan aamuyöllä poliisit tulivatkin ahdistelemaan meikäläisiä, mutta naama virneessä vaan totesimme, että älkää meitä syyttäkö, musiikki tulee viereiseltä tontilta, meillä on täällä vaan tämmoinen rauhallinen silent disco. Saksalaisystäväni Kokon kanssa painelimme vielä tsekittämään nekin bileet ja meno oli kuin American Pie-leffasta. Talo oli täynnä chileläisiä teinejä, oma dj luukutti musiikkia ja talon koko patio oli yhtä suurta tanssilattiaa. Saniteettitilat olivat myos ihan ruokottomassa kunnossa: lattia lainehti ja peilit olivat täynnä kirjoituksia.

Samaisen viikonlopun sunnuntaina pääsin vihdoin vaihtariporukalla nousemaan Santiagon Eiffel-torniin, Cerro San Cristobalille. Se on kaikissa matkaoppaissa ja sen sellaisissa lonelyplaneteissa ensimmäinen asia, joka tästä kaupungista mainitaan, joten olihan jo aikakin käydä korkkaamassa moinen kukkula. Cerro San Cristobal on vähän niin kuin Santiagon keuhkot: vihreä keidas keskellä ilmansaasteita ja suurkaupungin hälyä. Siellä voi pyöräillä, lenkkeillä ja pelailla pallopelejä, huipulta löytää kaksi uima-allasta (sisäänpääsy 10e, caching), grillauspisteitä on useampia ympäri aluetta, löytyy eläintarhaa ja botanical gardenia ja sokerina pohjalla maisemat ovat melkoiset. Tähän aikaan vuodesta ilmansaasteiden takia eivät kyllä mitenkään päätähuimaavat, mutta oli se mukava taas kerran tajuta, että kyllä sitä vaan on päässyt meikäläinenkin oikeen suurkaupunkiin asumaan.

San Cristobalista sen verran, että se tuntuu olevan Santiagon rikollisuuden keskus. Yksi suomalaisvaihtari oltiin ryostetty sieltä, samoin muutama meksikaani. Nää on kuitenkin ainoat rikollisuustarinat, jotka olen täältä kuullut, että melko rauhallinen kaupunki Santiago sitten loppupeleissä on. Esimerkiksi kaikilta tuttaviltani, jotka ovat käyneet Riossa, on pollitty jotain. Yhdeltä kaverilta kopioitiin luottokortti lentokentän raha-automaatissa ja tililtä lähti sievoinen summa rahaa. Onneksi on olemassa matkavakuutus ja hän sai kaiken sitä kautta takaisin.

Kokolla oli vauhti päällä, mukana menossa myos Tine (DEN) ja Kristina (DEN)

Perus-koyha Adria kerjäämässä rahaa

Mä ja pikkupíkkuserkkupoika Leevi

Leevi, Tine, Adria, meitsi, Kristina ja Koko

Iso neitsytpatsas ja Santiago. Samainen patsas näkyy myos meidän parvekkeelta

Viime viikolla laitettiin myös katalaaniystäväni Adrian kämpillä pystyyn, ylläripylläri, BBQ, joka taisi olla kolmanteni viikon sisään. Olihan kyseessä jo keskiviikko, joten suurella osalla meistä, kuten esimerkiksi minulla, alkoi myos viikonloppu. Käytiin aamusta Adrian kanssa ostamassa vihannekset La Vega-nimiseltä vihannesmarkkinoilta, koska siellä hinnat on noin puolet supermarkettien vastaavista. La Vegan yläkerrassa saa myös masun täyteen chileläisellä kotiruualla sopuisaan 2,25e:n hintaan, joten paikka on ehdottomasti yksi suosikeistani Santiagossa.

Hinnoista sen verran, että kilo tomaatteja kustantaa noin 85 senttiä, iso lehtisalaatti euron, kilo avocadoja noin 1,8 euroa jne...

Mansikoita saa myos eurolla kilon, kuvan mansikat tosin vähän kalliimpia

Mulla on joku addiktio näiden vanhojen ihmisten kuvaamiseen

Illalla tosiaan grillailtiin urakalla Adrian kämpillä, juotiin sangriaa (Tuulikin 18-v synttärit in memoriam), pelattiin neljä-kuningasta-peliä (joka myos ring-of-firena tunnetaan? tunnettu kuitenkin jokaisessa maailmankolkassa) ja juhlittiin kämppikseni Henrietten harjoittelupaikkaa. Hän sai siis vihdoin harjoittelupaikan chileläiseltä televisiokanavalta kuudeksi kuukaudeksi, joten ei onneksi jätä minua yksin asumaan poikien kanssa. Vaikka he kultaisia veijareita ovatkin, on mukavampi asua, kun kämpästä loytyy enemmän naisista vaikutusvaltaa. Iltamme päättyi, kuten tavallista Miercoles Po'hon. Kuvia BBQ:sta laitan, kunhan pääsen Santiagoon, sillä ne ovat siellä koneellani.

Sen verran on vielä kerrottava, että seuraavana päivänä läksin lounastamaan chileläiskaverini Ignacion kanssa. Tutustuimme toisiimme vuonna 2007 Jamboreella Englannissa. Jamboree on siis partiolaisten maailmanleiri, joka pidetään joka neljäs vuosi jossain päin maailmaa. Ignacio on toissa isossa kana-alan yrityksessä, jonka nimi on Superpollo eli Superkana (kyllä on taas tammipoydan ääressä jollain välähtänyt, kun on firman nimeä pohdittu...) No kuitenkin, normaalisti Ignacio l. Nacho tyoskentelee Santiagon ulkopuolella, mutta tulee aina tämän tästä Santiagoon haastattelemaan ihmisiä ja käymme tälloin yhdessä lounastamassa. Hänen toimenkuvaansa kuuluu siis uusien tyontekijoiden haastatteleminen, ei kanojen teurastaminen tai muu sen sellainen, mikä varmasti ensimmäiseksi juolahti mieliinne.

Matkalla Nachoa tapaamaan kohtasin kuitenkin jonkinsortin mellakan kadulla. Mellakkapoliisit olivat mestoilla kaasunaamareineen, ilmassa oli kyynelkaasua, joten ihmiset kulkivat huivi suun edessä, läheinen metroasema oli suljettu ja meikäläisellä ei ollut hajuakaan siitä, mitä ympärillä tapahtui. Ensimmäisen kerran oikeasti pelotti täällä ollessani, sillä minne tahansa kulkikin näkyi poliiseja ja nuorisoa, joko kaasunaamarin tai jonkinlaisen huivin suojaamana. Kävelin pää kylmänä seuraavalle metroasemalle ja otin metron kohti vähän rauhallisimpia seutuja Santiagon länsiosaan. Ainoa huono seikka asuinhuudeissani on siis se, että kaupungin mielenosoitusten virallinen kokoontumispaikka, Plaza Italia, on vain 5 minuutin kävelymatkan päässä. Toisaalta, tiedenpähän aina, kun Santiagossa sattuu ja tapahtuu.

Myohemmin illalla läksin vielä kämppikseni Carloksen ja yläkerran naapurini Alexin kanssa Barrio Brasiliin tapaamaan Carloksen kaveria Cocoa. Olimme lähdossa viikonlopuksi vaeltamaan Cocon ja muutaman muun jantterin kanssa, joten kokoonnuimme Cocon talolle hiomaan taistelusuunnitelmaa. Barrio Brasil on kuitenkin Santiagon vähän koyhempää (ja boheemimpaa) seutua, joten siellä liikennevaloissa liekehti ja näin ensi kerran elämässäni, kun poliisiautoa kivitettiin. Yhtäkkiä seurueemme pojat laittoivat myos juoksuksi, ja syy selvisi pian: meitä vastaan oli tulossa iso armeija-auto, joka suihkutti vettä väkijoukkoon erkaannuttaaksen sen. Olimme itsekkin tulilinjalla, joten juoksimme toiseen suuntaan aukiota välttyäksemme kastelulta. Kyseessä ei ollut mitenkään vaarallinen tilanne, mutta kun en ole moista koskaan ennen kokenut, nousi pulssi siinä vähän.

Mielenosoituksen syihin, viikonlopun vaellusreisuumme ja etenkin Patagonian valloitukseen palaan, kunhan pääsen takaisin Santiagoon. Nyt lähdetään Kokon ja Hankan kanssa selvittämään, miten pääsemme huomenna Argentiinan puolelle ihastelemaan jäätikkoä. Perjantai-illalla on lento takaisin Santiagoon, buu. Vaikka elämästäni Santiagossa pidänkin, on sen ulkopuolella kuitenkin niin siistejä mestoja, ettei koskaan tee mieli palata takaisin.

Puerto Varas

DISCLAIMER: All the photos are taken by my talented friend Hanka, because, as usual, I did not have battery in my camera.

Aikani etelässä ei onneksi mennyt pelkästään sairasteluun, vaan sain nauttia vähän myös lomailusta. Tyttöjen kanssa alkuperäinen suunnitelmamme oli viettää muutama päivä Puerto Varasissa ja siirtyä sitten Chiloen saarelle, mutta sattuneista syistä kyseinen suunnitelma ei kuitenkaan sitten onnistunut. Epäonnisesta sairaalareissusta huolimatta reissu Puerto Varasiin oli kuitenkin huikea.

Puerto Varas on kaupunki Chilen Lake Districtillä ja Patagonia alkaa jotakuinkin Puerto Varasin eteläpuolelta. Puerto Varasissa saimme taas nauttia chileläisestä vieraanvaraisuudesta, kun ystävämme veljekset kuin Elvikset, Leo ja Joaquin, majoittivat meidät äitinsä perheen maatalolle. Asunto oli rakennuksellisesti vielä puolivalmis: sitä oli neljän kesän ajan rakennettu perheen omin hartiavoimin rakennustarpeita milloin miltäkin sedältä tai serkulta haalien. Talosta puuttui mm. juokseva vesi ja sähkö. Meikäläistä ei moiset puutteet lainkaan vaivanneet, olenhan viettänyt kaikki lapsuuteni kesät Trolssin erämaassa mökissä, joka lämpeni leivinuunilla, jossa juomavesi haettiin 10km:n päästä satamasta ja jossa pesuvesi lämmitettiin saunan kiukaalla. Olin toisin sanoen niin kuin kotonani. Sokerina pohjalla talon oleskelutilan ikkunoista aukeni näkymä läheisille tulivuorille ja viiden metrin päässä löytyi jättiläismäisiä karhunvatukkapensaita, joten majapaikkamme oli meikäläisen mittapuulla täydellinen. Vietimme päivämme maaseudulla perinteiseen mökkeilytyyliin lukien, syöden ja pelaten korttia. Mun ei annettu tehdä muuta kuin maata paikallani itseni lämpimänä pitäen sillä välin, kun pojat kokkailivat herkkuja. Olisin voinut jopa tottua moiseen elämäntyyliin.

No okei, oikeesti luin Harry Potteria espanjaks, tää on lavastettu.

Karhuvatukoita. Koska Kalle ei varmasti ainakaan tiedä, mitä ne on.

Totuuden nimissä on kuitenkin myännettävä, etten ihan täysin kuitenkaan noudattanut lääkärin mulle sairaalassa antamaa ulkonaliikkumiskieltoa (sori äiti), vaan ulkoilimme myös vähän. Lauantaina, jolloin pääsin pois sairaalasta, kävimme kääntymässä läheisessä kaupungissa, jonka nimen jo unohdin. Olen muuten aivan kaamean huono nimien kanssa ja hämmentävää on, että chileläiset tuntuvat muistavan kaikkien nimet ensimaininnalta. On sitten lite pinsamt jutella porukan kanssa, joiden kanssa on jo niin tuttu, ettei etunimeä kehtaa kysyä enää toiseen kertaan, mutta joiden etunimestä ei sitten ole tuon taivaallista käryä. Onneksi täkäläiset ovat melko fanaatikkoja Facebookin kanssa, joten aika usein sitä kautta nimet sitten muistuvat mieleen. Tuntemattomassa kaupungissa meikäläinen vaelsi muistuttaen melkoisasti puoliriisuttua joulukuusta, kun kolmella erivärisellä huivilla piti peittää nenä ja korvat, jotta Leo olisi tyytyväinen ja no, etten tietenkään sairastuisi.

Hanka, joulukuusi ja Joaco

Sunnuntaina satoi koko päivän, joten lähdimme liikeelle vasta viideltä illalla, kun taivas vähän selkeni. Kävimme ihastelemassa Petrohuen putouksia ja järveä, jonka nimi vaatimattomasti on Lago Todos los Santos eli Kaikkien pyhimysten järvi. Vähän kuin se Lontoossa tapaamamme väsynyt obeliksi, joka oli nimetty The Monumentiksi. Tosin Kaikkien pyhimysten järvi ansaitsi kyllä nimensä, sillä paikka oli aivan uskomattoma kaunis. Luonto etelässä on valehtelematta suoraan kuin jostain satukirjasta ja muistuttaa tosi paljon Uuden-Seelannin vastaavaa. En tosin koskaan ole siellä käynyt, mutta luulisin nähneeni Sormusten herran tarpeeksi monta kertaa, jotta voin moisen vertauksen tehdä. Harmikseni kuntoni ei kuitenkaan sallinut vaeltamista. Oman kokemukseni mukaan nimittäin vasta metsän keskellä suklaata syödessä saa suun ja korvat täyteen ympäröivää luontoa ja voi todella todeta naattineensa. Toivottavasti ehdin korjaamaan tilanteen myöhemmin.

Petrohuelta

Tässä kuva samasta mestasta pari päivää aikasemmin, kun tytöt siellä
kävivät ja mä olin sairaalassa

Kaikkien pyhimysten järvi

Joaco, Leo ja meitsi

"Oho."

Klonkku

Näin sitä suomalainen suojautuu kylmältä
Maanantaina kävimme sairaalassa vielä tarkastuskäynnillä tutuksi tulleen otorino-Manuelin luona ja "terveen" paperit saatuani suuntasimme päiväreissulle kohti Chiloén saarta. Matkalla saarelle aurinko paistoi ja olimmekin sään suhteen toiveikkaita. Haimme lounaaksi merelliset empanadat ja suuntasimme Chepu-nimiseen kylään. Sinne päästyämme alkoi kuitenkin rankkasade, joka ei kuitenkaan estänyt meitä pieneltä kävelyreissulta. Jälleen kerran ympärillä näytti siltä, että olisimme jossain toisessa todellisuudessa. Koitimme onneamme myös suuntaamalla kulkumme läheiselle rannalle, mutta sitten automme juuttuikiin kiinni mutaan ja palasin pilvilinnoista maanpinnalle. Muutaman ystävällisen ohikulkijan avulla pääsimme pälkähästä ja matkamme jatkui kohti Castroa, Chiloén saaren keskusta.

Castro on Chiloén saaren ns. risteyskohta, josta pääsee helposti liikkumaan muuallekin päin saarta. Paikan varsinainen nähtävyys on "palafitos", keppien päälle rakkennetut talot. Nousuveden aikaan veneet pääsvät rantautumaan suoraan talojen terasseille. Nämä palafitokset ovat myöskin Unescon maailmanperintökohdelistalla, kuten esimerkiksi Petäjäveden vanha kirkko, jossa kaikki ovat varmasti käyneet. Castrosta poikkesimme vielä Dalcahue:hen syömään. Perinteinen lohi voissa tiristettynä salaatin ja pottujen kera kustansi viitisen euroa ravintolassa. Vatsa ja lompakko kiittivät, sillä Santiagossa ravintelit ovat melkein Suomen hinnoissa. Chiloèn saari on muuten maailman perunamekka: sieltä voi löytää yli 200 erilaisat perunalajiketta. Simoa, Timoa ja Siikliä en tosin bongannut myynnistä, mutta voi olla, että kysessä oli se Turun sinappimainoksesta tutuksi tullut kielimuuri.

Tiistaina saapui meitä ilahduttamaan Santiagosta Leon ja Joaquinin setä Thomas. Thomas-setä on jonkinsortin akateemikko ja reissaa ympäri maailmaa erilaisissa konferensseissa puhumassa ja kouluttamassa ihmisiä. Epäselväksi jäi se, mistä hän puhuu, mutta kauppatieteilijä on ainakin koulutukseltaan. Thomaksen kanssa lähdimme sitten valloittamaan rannikkoseutua, sillä aurinko näytti toiveikkaana naamaansa iltapäivällä. Jos ette rivien välistä ole vielä osaneet lukea, niin Puerto Varasissa siis sataa ja paljon. Eihän muuten luonto edes voisi ollakaan niin vihreä, kuin mitä se etelessä on. Tästä syystä oli kyllä varsinainen luojan lykky, että meillä oli koko ajan käytettävissämme auto, niin ei tarvinnut sateessa tallustella.

Rannikolla pääseminen oli melkoinen seikkailu, sillä tiet johtivat vähän minne sattuivat eivätkä paikallisetkaan oikeen aina osanneet kunnolla neuvoa. Pääsimme kuitenkin usean mutkan kautta perille ja meitä odotti uskomattoman autio joen loppupään ympärille muodostunut hiekkaranta, jossa olisi tarjennut jopa uida, jos olisi ollut bikinit mukana ja jos en olisi ollut kipeä. Myöhemmin yritimme päästä vielä itse merenrannalle, mutta jälleen kerran juutuimme kiinni mutaan ja tällä kertaa Thomas oli varma, että tarvitsisimme hevosien apua päästäksemme pälkähästä. Kasasimme kuitenkin vuoren kiviä auton (se oli semmonen pick-up truck) takalootaan ja Joaquinin, Leon sekä muutaman ohikulkijan työntäessä pääsimme irtautumaan mutalukosta. Naisten ei luonnollisestikaan annettu paljoa tehdä, täällä kun vielä naiset ovat naisia ja miehet miehiä. Palasimme Puerto Varasiin Puerto Montin kautta, jossa kävimme vielä kerran kalaravintelissa täyttämässä vatsamme kalalla, jonka lajista mulla ei ole harmainta aavistustakaan. Takaisin maatalolla pelasimme korttia ja turisimme poikien kanssa myöhään yöhön, sillä tiistai oli viimeinen päivämme etelässä.

Ratsain liikkuvat ohikulkijat, jotka auttelivat meitä
Keskiviikkoaamulla Joaquin ja Leo lähtivät toisen setänsä kanssa Santiagoon ja me jäimme vielä Thomasin kanssa päiväksi hengailemaan. Smurffin lakeja noudattaen keskiviikkona, lähtöpäivänä, ilma oli kuin morsian. Käväisimme Thomasin kanssa läheisen joen rannalla, joka näytti ihan siltä, kuin olisi ollut Amazonilla. En ole sielläkään luonnollisesti käynyt, mutta vastasi meikäläisen mielikuvaa Amazonista. Lopuksi täytimme vielä pari muovirasiaa marjoilla, sillä täällä niitä ei Suomen tapaan myydä jokaisessa nurkkauksessa. Sienestystäkään ei kansa kauheasti harrasta, kun eivät kuulemma osaa erottaa myrkyllisiä sieniä syötävistä. En sitten tiedä eikö täällä ole kuultu sienikirjoista, mutta en tohtinut alkaa kyselemään tyhmiä. Iltapäivästä Thomas heitti meidät keskustaan ja aloitimme 12 tunnin paluumatkan kohti Santiagoa.

Paluu takaisin Santiagoon oli erittäin vaikeaa, sillä ensinnäkin luonnonrauha ja uskomattomat maisemat olivat mukavaa vaihtelua Santiagon hektiseen elämäntyyliin. Toiseksi tulimme takaisin torstaiaamulla kello kuudelta ja kahdeksalta piti olla yliopistolla aloittamassa ensimmäinen orientaatiopäivä. Kolmanneksi kämppäasiani ei ollut vielä ihan täysin selvillä, joten tullessani takaisin olin ns. koditon.

Nyt on orientaatiopäivät jo orientoitu, kämppä hankittu ja koulukin alkanut. Kouluhommiin palaan myöhemmin tällä viikolla, nyt tartteis mennä nukkumaan, kun aamulla suuntaan katalaanikaverini Adrian kanssa vihannesmarkkinoille hankkimaan illan BBQ:lle salaattitarpeita. On muuten kolmas asado viikon sisään, kyllä tekee.

Besos guapos,

Saara