Muutin tosiaan viime viikon sunnuntaina vihdoin omaan asuntoon. Huoneestani ei löydy muuta kuin iso sänky, mutta muuten kaikki on kohdillaan. Hintaa löytyy noin 230 euroa, kämppä sijaitsee parhaiden menomestojen läheisyydessä ja kämppikset on huipputyyppejä. Asun siis kahden chileläisen pojan ja yhden belgialaisen tytön kanssa. Tää belgialainen tyttö, Henriette, joka muuten asuu Pariisissa, mutta kertoo aina olevansa Belgiasta l. pointsit kotiin, oli Chilessä vuosi sitten vaihdossa. Tutun kaavan mukaan tutustui kulttuuriin, rakastui chileläiskämppikseeni Juanaan ja pari viikkoa sitten muutti tänne uudestaan etsimään työharjoittelupaikkaa tai vastaavaa. Juan opiskelee kemiaa ja on töissä Communidad Po -nimisessä yrityksessä, joka järjestää Santiagossa kaikenlaista ohjelmaa vaihtareille, muun muassa joka keskiviikko massiiviset Miercoles Po -bileet. Kolmas kämppikseni Carlos on tietokoneihmisiä ja tekee työkseen jotain sellaista, mistä en ymmärrä mitään. Carloksella on sukulaisia Ruotsissa ja hän on käynytkin siellä, mutta Suomeen ei koskaan ehtinyt. Carloksen tyttöystävä Cote hengaa myös aika paljon kämpillä. Samassa rakennuksessa on myös toinen asunto, jossa asuu chileystäviä sekä yksi vaihtari Barcelonasta.
Carlos
Juan Andres
Kämpässä vallitsee melkoisen solidaarinen meininki ja meillä on myöskin vain yksi sääntö: kaikkien on käytävä päivittäin suihkussa. Mua tosin perinteisesti kiusataan aika paljon, eikä tilannetta helpota yhtään ajoittaiset blond momentit:
Carlos: "Älä muuten sit kirjota kämpän osotetta siihen avaimenperään, tai muuten käy niinku edellisen asukkaan kanssa, joka kirjotti ja sit meidän kaikki huonekalut pöllittiin".
Saara: "Ai JOOVAI? Eikä. Kamalaa."
Carlos: "..."
Melkein aina syödään yhdessä ja ajoittain kämppisten kavereita, varsinkin yläkerran poikia, on myös meillä syömässä ja viettämässä iltaa. Yksi näistä on ammatiltaan kokki, joten ruuan tasossakaan ei oo valittamista. Munkin pitäisi tässä joku päivä kokkailla jotain herkkuja Suomesta, mutta en ole vielä keksinyt, että mitäköhän se voisi olla. Eilen torstaina meillä oli himassa asado eli BBQ. Mukana menossa oli myös näitä Carloksen Ruotsissa asuvia sukulaisia. Bailasin sitten Carloksen sedän kanssa kahden aikaan aamuyöstä "Sommartiden hej hej, sommartideniä" ja setä osasi kaikki sanat ulkoa. Oli melko absurdia.
Meidän grilli, kätevästi voi kokkailla sekä keittiöstä (josta kuva on otettu) että parvekkeelta
Domingo (suomeksi sunnuntai... asuu yläkerrassa) sekä Juan Andres
Danilo (BRA) ja Finlandia-muki
Naisten päivän kunniaksi pojat kuorivat perunat. Kuvassa ystävämme Paco.
Meitsi ja setä bailaamassa
Kun en hengaa kotona, koitan saada asioita järjestykseen tai useimmiten hengailen vaihtarikavereitten kanssa. Kielikurssilta meitä on epämääräinen joukkio, mutta eniten hengaan Hankan ja Kokon sekä tanskalaistyttöjen kanssa. Myös eräiden brassien kämpillä tulee hengailtua aika paljon, sillä niillä on iso patio, jossa usein laitetaan ruokaa ja maistellaan viinejä. Uusia vaihtarikavereita on myös tullut tasaiseen tahtiin, joten tekemistä riittäisi vaikka kymmenelle päivälle viikossa. Vaihtareista noin puolet puhuvat spanskaa äidinkielenään ja suurin osa sata kertaa selkeämmin kuin chileläiset, joten heidän kanssaan on myös asteen verran helpompi kommunikoida, kuin chileläisveijareiden.
Chorillana, paikallinen baariruoka
Koko vähän shoppaili. Tällaisia spontaaneja kirpputoreja löytyy täältä muuten joka kulmasta: puistoista, metroasemien ulkopuolilta ja erinäisiltä silloilta.
Paita ja housut köyhdyttivät kukkaroa yhteensä 3€.
Barrio Brasil
Perinteiseen tapaani olen taas myös pohdiskellut näitä vaihdon aikaisia ystävyyssuhteita. Ensinnäkin toisin kuin aina Suomessa vähän nauramme vaihtareille ja pidämme niitä hiukan outoina (ainakin Calonian noppapöydän vakioasiakkaat, muut saattavat olla solidaarisempia), ovat kaikki vaihtarit lähtökohtaisesti hyviä tyyppejä. Myönnettävä on kuitenkin, että monenlaista menijää mahtuu joukkoon ja osan kanssa on todella vaikea löytää yhteistä säveltä. Toisaalta ja toiseksi täällä lähes kenestä tahansa voi tulla ystävä: hengaan täällä joidenkin sellaisten tyyppien kanssa, joiden kanssa en Suomessa jaksaisi varmastikaan jutella paria kertaa enempää. Jotenkin vain se, että on kaukana kaikesta tutusta ja turvallisesta, edesauttaa uusien ystävyyssuhteiden syntymistä mitä erilaisimpien tyyppien kanssa. Kavereista tulee todella hyviä ystäviä myös paljon paljon nopeammin kuin Suomessa, sillä tarve sille on niin kai sitten niin suuri.
Tapasin täällä myös yhden suomalaispojan, joka on meikäläisen omaa verta! Leevi opiskelee Turun Kauppakorkeessa ja yliopiston tutustumispäivänä lohkasin hälle, että mulla on sukulaisia, joilla on sama sukunimi ja että yks niistä on filosofian proffa Turun yliopistossa. Leevi siihen sitten että "joo se on meitsin faija" ja myöhemmin selvisi, että isoäitimme ovat serkuksia. Kaiken lisäksi viime kesänä kesätöikseni jaoin Leevin posteja Turkkusessa. Aikamoista, että Santiagoon asti tarttee tulla tutustuakseen perheenjäseniin ja postiasiakkaisiin. Leevin ja yhen katalaani Adrian kanssa yritettiinkin löytää sitten kämppää, jotta päästäis syömään perhepäivällisiä, mutta emme löytäneet mitään. Kävelimme yhden lauantaipäivän ympäriinsä Santiagoa kyselemässä ovimiehiltä, että josko talossa olisi kämppiä vapaana, mutta mitään ei löytynyt. Päätin sitten muuttaa tänne chilepoikien kanssa enkä kyllä toistaiseksi ole katunut valintaani, vaikka vaihtareiden kanssa asumisella olisi myös puolensa.
Toinenkin yllättävä Suomikohtaaminen sattui tässä, kun eräs vanha vanha tuttavani Suomesta, Joonas, ilmoitti eilen olevansa Santiagossa. Hengailinkin sitten tänää Joonaksen kanssa ensimmäistä kertaa Santiagossa myös vähän nähtävyyksiä katsellen ja käytiin myös morottamassa toista oikisvaihtaria Suomesta. Jonnaan tutustuin Lexin pikkujouluissa viime joulukuussa. Hän opiskelee eri yliopistossa kuin meitsi, julkisessa Universidad de Chilessä, jossa lukukausi alkaa 2.4. Nice. Joonas lähtee ikävä kyllä jo ensi yönä kohti Falklandin saaria, josta aloittaa parin kuukauden Atlantin ylityksen kohti Etelä-Afrikkaa. Saa siis piakkoin käyttää punaisia purjehdushousuja ihan kunnialla.
Jonnan parvekeelta
Meillä on täällä kämpässä olohuoneessa muuten yksi sänky, jota käytetään couchsurfingiin. Niille, jotka eivät tunne konseptia: KVG. Tänne on tulossa joku italialainen pariskunta parin viikon päästä, jolle kämppis oli todennut, että lemmikki löytyy: suomalainen tyttö, jonka nimi on Porkkana. Pojat rupesivat myös kutsumaan mua Pacmaniksi, koska olen vähän kellertävä ja syön kaiken mitä eteeni sattuu. Tarvitsisi ostaa juoksukengät, jotta Pacmanin kolmas ominaisuus, yhtä pitkä kuin paksu, ei muutu todellisuudeksi. Suomikavereiden ei siis tarvitse huolehtia, harmiton kettuilu jatkuu täälläkin.
Mulla on koulua toistaiseksi vain maanantaista keskiviikkoon, joten aikaa elämästä nauttimiseen jää rutkasti. Suunnitelmissa onkin muutamia reissuja: mm. Patagonian Torres del Paineen lähdetään Hankan ja Kokon kanssa 22. maaliskuuta ja tullaan 30. maaliskuuta takaisin. Suunnitelmissa olisi lisäksi piipahtaa Argentiinan puolella Mendozassa ja surffaamaankin olisi päästävä uudestaan, ehkä ensi viikonloppuna. Santiagossakin on vielä rutkasti nähtävää. Mun on kyllä todettava, että tällä hetkellä ajatus kotiinpaluusta nostaa ihon kananlihalle. Tähän mennessä ei oikeastaan mikään vielä ole pänninyt ja kaikki on sujunut oikein mukavasti, jos nyt noita sairastumisia ei oteta huomioon. Perussuomalaisen pessimistinä olenkin aivan varma, että jonkun on pakko mennä kohta huonosti. Eihän hyvä tuuli ja tuuri nyt voi ikuisuuksiin jatkua. Tänään kyllä meinasi räjähtää, kun Kokon kanssa odotettiin postissa yli puoli tuntia, että saatiin lähetettyä yksi kirje. YKSI KIRJE. Mestassa oli vaan kaksi kassaa, joissa molemmissa jotkut paviaanit touhusi jotain erittäin vaikeaselkoista, joten me normaalit asiakkaat seisoimme jonossa kirjeinemme, kun tädit selvittelivät niiden juttuja. Kenellekkään ei tullut mieleen avata hetkeksi kolmas kassa, jotta hommat sujuisivat. Sehän olisi vallan pöyristyttävä idea.
Mutta nyt täyttämään kämpän säännöt ja suihkuun,
Saara
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti