Pari kuvaa vapusta, oli kivaa:
20 ja risat opiskelijaneitokainen viettää vaihtovuotta Chilen Santiagossa. Blogi sisältää kertomuksia kommelluksista, huomioita ympäröivästä maailmasta, vaihtelevanlaatuisia kuvia ja ontuvaa huumoria, joka vain pahenee auringonpaisteen ja punaviinin tehdessä hidasta työtään.
maanantai 30. huhtikuuta 2012
Hieman kuvina
Vappujee Chiless
Täällä sitä ollaan vappuaattona Chilen pohjoisosassa Atacaman autiomaassa. Löysin tänne itseni eilen, kun ensin kävin kääntymässä vähän etelämpänä Pichilemussa Adrian, Leevin, Hankan, Kokon ja Kokon erään ystävän Nikin kanssa. Tarkotuksena oli surffata ja katsoa yks surffikilpailu, mutta kumpaakaan ei tehty. Taino, muut surffas, mutta mä saavuin liian myöhään ja lähdin liian aikasin. Surffikilpailua ei ollut, kun aallot olivat liian pienet. Ensi kerralla sitten. Nautittiin meiän terassista ja merinäköaloista, joten mukavaa oli.
Tultiin lauantaina takaisin Santiagoon 22.20 ja bussi pohjoiseen lähti 23.54. Tulihan siinä vähän kiire, mutta ehdin olemaan kotona 40 minuuttia, jonka aikana pakkasin rinkan reissulle, jonka kulusta tiesin vaan ensimmäisen määränpään. Seuraava määränpää oli joten kuten tiedossa, mutta sekin ehti jo vaihtua. Jos saan vaihdettua lippua, niin suuntaan nyt sitten kohti San Pedro de Atacaman-autiomaata. Jeppisjepulis.
Kuullaan kunhan pääsen takaisin Santiagoon.
torstai 26. huhtikuuta 2012
Pääsiäispupu vainoaa
Jos joku mun ala-asteaikainen kaverini lukee tätä plokia, niin varmaan muistaa kuinka mua ala-asteella kutsuttiin porkkanapääksi (ja onhan armaista yliopistoystävistänikin muutama koittanut lanseerata tätä liikanimeä käyttöön siinä kuitenkaan onnistumatta, hieno kehityskulku pojat, yläaste ja lukio hypättiin yli, mutta yliopistossa sitten uudestaan!). No, täällä olen saanut saman ristin kannettavakseni de nuevo ja ystävieni suosikkilempinimi meikälle heti Pacmanin jälkeen onkin Zanahoria eli Porkkana. Loputtomat ovatkin sitten kaikki ne vitsit, jotka pojat kykenevät keksimään porkkanoista ja ennen kaikkia pääsiäispupuista.
Porkkanatarina tarjoaa sitten mukavan aasinsillan meidän eiliseen opintovierailuun Centro de Justiciaan eli Chilen oikeuslaitokseen, kun käytiin katsomassa muutama oikeudenkäynti. Sinne tuotiin yksi tyttö käsiraudoissa ja syyttäjä luetteli rikokseksi sen, että tämä parikymppinen tytöntyllerö oli yrittänyt varastaa jostain lähikioskista neljä kassillista pääsiäismunia. Oli siinä meikällä naurussa pidättelemistä. Kuka varastaa pääsiäismunia? Ja neljä kassillista? Ja siis vielä kerran, pääsiäismunia? Aahahahahah, mun pitäisi olla vielä vuodelevossa perjantaihin, mutta eilen oli jo niin hyvä olo, että päätin lähteä mukaan oikeudenkäyntivisiitille ja olin tyytyväinen, että menin.
Varastin tämän kuvan koulukaverilta naamakirjasta. Kuvassa meikä ja luokkakaveri oikeustalolla. Like luokkakaverin puku- ja Aku Ankka-reppu-kombolle
Matkalla kotiin pääsin kokemaan taas jotain ihanaista Transsantiagosta eli Santiagon liikennejärjestelmästä, kun kerran satuin eksymään metroon iltakuuden ja kahdeksan välillä. Vaihtokaverit, jotka opiskelee vähän kaukaisimmilla kampuksilla ovat kertoneet kauhutarinoita siitä, miten metroihin ei mahdu, mutta nyt pääsin kokemaan tämän viidakon henkilökohtaisesti. Metroaseman koko laituri on täpötäynnä väkeä niin, että päästäkseen "änkeysvuoroon" täytyy asettua jonoon muiden änkeilijöiden taakse. Siinä sitten odotetaan, että saapu metro, jossa ihmiset jo ovat posket puristuineina ikkunoihin ja koittaa puskea menoon mukaan: vähän samanlainen efekti kun koittaessa sulloa täpötäyttä matkalaukkua kiinni. Olin tietysti sellaisella asemalla, jossa lähes kukaan ei jää pois, joten missio oli melkin impossible. Jossain vaiheessa pääsin etuänkeysvuoroon, mutta multa puuttuu tietynlainen röyhkeys näissä asioissa, joten aika moni myöhemmin saapunut änkesi mun edestä metroon, kun en tuntenut vielä viidakon lakeja. Viimein noin vartin tuskastelun jälkeen mahtusin minäkin jo seitsemänteen metroon, scooore. Ja olisin voinut välttää kaiken tämän ottamalla noin 3e maksavan taksin, mutta sen sijaan halusin säästää ne kaksi euroa ja mennä metrolla.
Olen siis edelleen virallisesti kipeä. Kävin tiistaina uudestaan sairaalassa ja sain viidenlaista troppia vatsavaivoihin sekä sairaslomaa perjantaihin, mutta kaikki on jo paremmin päin. Sairaalassa koettiin taas muutama absurdi hetki Chile-todellisuudesta, kun viereisen pedin mamman kohistessa kärsimyksiään ja meitsin odotellessa hoitoa, sairaanhoitaja rennolla otteella neuvoi puhelimitse vanhaa isäänsä käyttämään wordiä. Kuka sitä nyt töitä tekisi, jos omalla perheellä on hätä? Tänään olisi tentti, johon en kuitenkaan pahemmin ole ehtinyt sairastelultani lukea, mutta ajattelin mennä professorin kanssa selvittämään asian. Ensi viikolla olisi koulua vaan keskiviikkona, joten eilen Kokon synttäreillä vähän muutaman kaverin kanssa junailtiin, että lähdettäisiin tsekittämään pohjois-Chilen maisemia. Katsotaan nyt, minne juna vie, mutta toivottavasti jonnekin. Ollaanhan tässä jo kohta kuukausi oltu lähes yhtä mittaa Santiascossa, jos satunnaisia viikonloppubreikkejä ei lasketa.
Kullaan,
Säärä
Porkkanatarina tarjoaa sitten mukavan aasinsillan meidän eiliseen opintovierailuun Centro de Justiciaan eli Chilen oikeuslaitokseen, kun käytiin katsomassa muutama oikeudenkäynti. Sinne tuotiin yksi tyttö käsiraudoissa ja syyttäjä luetteli rikokseksi sen, että tämä parikymppinen tytöntyllerö oli yrittänyt varastaa jostain lähikioskista neljä kassillista pääsiäismunia. Oli siinä meikällä naurussa pidättelemistä. Kuka varastaa pääsiäismunia? Ja neljä kassillista? Ja siis vielä kerran, pääsiäismunia? Aahahahahah, mun pitäisi olla vielä vuodelevossa perjantaihin, mutta eilen oli jo niin hyvä olo, että päätin lähteä mukaan oikeudenkäyntivisiitille ja olin tyytyväinen, että menin.
Matkalla kotiin pääsin kokemaan taas jotain ihanaista Transsantiagosta eli Santiagon liikennejärjestelmästä, kun kerran satuin eksymään metroon iltakuuden ja kahdeksan välillä. Vaihtokaverit, jotka opiskelee vähän kaukaisimmilla kampuksilla ovat kertoneet kauhutarinoita siitä, miten metroihin ei mahdu, mutta nyt pääsin kokemaan tämän viidakon henkilökohtaisesti. Metroaseman koko laituri on täpötäynnä väkeä niin, että päästäkseen "änkeysvuoroon" täytyy asettua jonoon muiden änkeilijöiden taakse. Siinä sitten odotetaan, että saapu metro, jossa ihmiset jo ovat posket puristuineina ikkunoihin ja koittaa puskea menoon mukaan: vähän samanlainen efekti kun koittaessa sulloa täpötäyttä matkalaukkua kiinni. Olin tietysti sellaisella asemalla, jossa lähes kukaan ei jää pois, joten missio oli melkin impossible. Jossain vaiheessa pääsin etuänkeysvuoroon, mutta multa puuttuu tietynlainen röyhkeys näissä asioissa, joten aika moni myöhemmin saapunut änkesi mun edestä metroon, kun en tuntenut vielä viidakon lakeja. Viimein noin vartin tuskastelun jälkeen mahtusin minäkin jo seitsemänteen metroon, scooore. Ja olisin voinut välttää kaiken tämän ottamalla noin 3e maksavan taksin, mutta sen sijaan halusin säästää ne kaksi euroa ja mennä metrolla.
Olen siis edelleen virallisesti kipeä. Kävin tiistaina uudestaan sairaalassa ja sain viidenlaista troppia vatsavaivoihin sekä sairaslomaa perjantaihin, mutta kaikki on jo paremmin päin. Sairaalassa koettiin taas muutama absurdi hetki Chile-todellisuudesta, kun viereisen pedin mamman kohistessa kärsimyksiään ja meitsin odotellessa hoitoa, sairaanhoitaja rennolla otteella neuvoi puhelimitse vanhaa isäänsä käyttämään wordiä. Kuka sitä nyt töitä tekisi, jos omalla perheellä on hätä? Tänään olisi tentti, johon en kuitenkaan pahemmin ole ehtinyt sairastelultani lukea, mutta ajattelin mennä professorin kanssa selvittämään asian. Ensi viikolla olisi koulua vaan keskiviikkona, joten eilen Kokon synttäreillä vähän muutaman kaverin kanssa junailtiin, että lähdettäisiin tsekittämään pohjois-Chilen maisemia. Katsotaan nyt, minne juna vie, mutta toivottavasti jonnekin. Ollaanhan tässä jo kohta kuukausi oltu lähes yhtä mittaa Santiascossa, jos satunnaisia viikonloppubreikkejä ei lasketa.
Kullaan,
Säärä
tiistai 24. huhtikuuta 2012
Semana santa ja sairastelua
Jaa, niin sitä ollaan jälleen sairaana. En tiedä oliko syy tällä kertaa auringonpistos, vilustuminen, merenelävät, huono juomavesi vai näiden kaikkien suloinen symbioosi, mutta lauantain ja sunnuntainvälisen yön vietin täristen ja hytisten vuoroin kylmästä vuoroin kuumasta brassiystäväni Danilon yrittäessä rauhoitella meikää pelkotiloiltani. Oltiin siis ystäväni Domingon vanhempien kämpillä etelä-Chilen Chillanissa. Sunnuntaiaamulla olin vakuuttunut, että kyseessä oli vain rauhallinen auringonpistos, mutta illemmalla takaisin Santiagossa kävi selväksi, että mahakaan ei ollut tyytyväinen tilanteeseen ja nyt jo parin päivän ajan olen vetänyt litroittain vettä enkä oikeastaan kyennyt syömään mitään. Kuten kämppikseni Henriette asian ilmaisi "ainakin laihdut muutaman kilon, jos tässä tilanteessa nyt jotain positiivista on".
Eilen yöllä käytiin toisen kämppikseni tyttöystävän Coten kanssa läheisessä sairaalassa laittamassa suoneen jotain settiä, en tiedä mitä oli. Kuulemma auttaa vatsakipuun ja niinhän se teki. Cote on lääkärinä siellä sairaalassa (joka sijaitsee kahden korttelin päässä meidän kämpiltä), niin pääsin mukavasti kaikkien jonojen ohi. Kätevää tuntea ihmisiä terveydenhoidon alalta. Nyt olo alkaa olla jo parempi, mutta en silti taida jaksaa lähteä kouluun. Juuri äsken myös kuulin, että aamun oppitunnit on luonnollisesti peruttu, joten pitäisi jaksaa raahautua sinne yhtä puolitoistatuntista varten... We'll see. En mennyt
Kipupäissäni soittelin myös äiteelle Suomeen ja täytyy kyllä sanoa, että Skype on loistava keksintö. Skypeen voi siis myös ostaa krediittiä siten, että sillä voi soittaa tavallisiinkin puhelinnumeroihin. Kännyköihin soittaminen on melko kallista, mutta lankapuhelimiin soittaminen on melkein ilmaista. Nyt joku saattaa kysyä, että miksi ihmeessä meillä vielä on kotona lankapuhelin. Noh, äitini ei ns. ole mikään teknologian edelläkävijä ("SAARA! mitä sä teit tälle telkkarille?? Kuvaa ei näy." "Joo äiti, laita se digiboksi ensin päälle." "Aijjaa, jaaha, joo, jaaha, okei.") tai vaihtoehtoisesti hän on melkoinen Nostradamus ja osasi ennustaa skypepuhelujen olevan vaihtoni aikana paljon halvempia lankapuhelimeen soitettaessa. Mene ja tiedä, mutta hyvä, että meiltä se vielä kotoa löytyy.
Äitiltä sain terveydenhoitovinkkien lisäksi myös ilouutisia: meitsiä odottelee joulukuussa vähän opintotukea suurempi potti veronpalautuksia. Juujuu, tiedetään: "ilmainen laina valtiolle" jne. Tuota argumenttia käyttävät vuosittain ne, jotka eivät saa veronpalautuksia vain lievittääkseen ketutustaan, sillä onhan se nyt aivan mahtia saada lisää palkkaa työstä, joka on jo tehty. Ja mitä sitten, vaikka olisinkin tarkoituksella nostanut veroprosenttiani, sillä osasin uumoilla, että vietettyäni vuoden ulkomailla saattaisi pieni lisäavustus loppusuoralla tulla tarpeeseen. Täytyy nyt vaan varoa sortumasta siihen perinteiseen, että "ostan tämän nyt ja maksan sitten niillä veronpalautusrahoilla" ja kas kummaa, veronpalautukset on tullut "käytettyä" jo kesäkuussa. Naisten logiikka, tiedättehän.
Juu ja menkäämme sitten tämän postauksen toiseen aiheeseen Semana Santaan eli pääsiäiseen. Pääsiäisenä koko Chile haluaa matkustaa, sillä silloin heillä on "un fin de semana largo" eli pitkä viikonloppu. Noh, todellisuudessa extra vapaapäiviä on vain perjantai ja koska meikällä on lähes aina perjantait vapaina, ei tämä viikonloppu minulle henkilökohtaisesti meinannut mitään pakkoa matkustaa. Kun olimme lisäksi juuri edellisenä viikonloppuna vielä kotiutuneet Patagoniasta, bussimatkojen hinnat tuplaantuvat pääsiäisenä ja muutenkin laiskotti, alunperin päätin jäädä rauhallisesti Santiagoon nauttimaan muutamasta asadosta ja rentoutumaan kunnolla.
Jo lähes neljä kuukautta Etelä-Ameriikassa tallattuani olen kuitenkin oppinut, ettei täällä mikään menen niin kuin on suunniteltu. Niinpä perjantaina minut, joka vain halusi viettää rauhallisen viikonlopun Santiagossa, oli kutsuttu niin kahdelle eri reissulle rannalle kuin yhden kaverini sedän luokse maaseudullekin. Kaikki, jotka tuntevat maagiset kykyni päätöksen tekemiseen, voivat varmasti kuvitella millaisen kiirastulen läpi kävelin pohtiessani sitä, minne haluaisin mennä. Lopulta päätin lähteä maaseudun rauhaan, sillä uumoilin siellä olevan melko rauhallista ja tarvitsin lepoa.
Kuinka väärässä voikaan pieni suomalaistyttö olla... No ei aivan täysin väärässä, mutta perjantai-iltana mökille saapuessamme meitä odotti iltapalan lisäksi yksi jos toinenkin yömyssy, joita Samin (kaveri jonka sedän talolla oltiin), Juan Andreksen sekä Henrietten kanssa nautimme aamuneljään asti muun perheen painuessa yöpuulle jo kahdelta. Lauantaina saimme onneksi nukkua pitkään, kävimme pienellä turistikierroksella ja kahden aikaan alkoivat sellaiset pidot, ettei moisia ole ennen nähty. Syötiin curantoa, joka on erikoisuus Etelä-Chilen Chiloen saarelta. Perinteisimmillään curanto valmistetaan vähän kuin rosvopaisti: maahan kaivetaan kolo, jonka pohjalle tehdään nuotio, jolla lämmitetään sitten kivet, jonka päälle koko komeus lyödään. Curanto koostuu merenelävistä, erilaisita lihoista, makkarasta, perunasta ja muista vihanneksista sekä chapalelestä, joka on chileläinen suolainen keitetyistä perunoista ja venhäjauhoista pyöräytetty leivonnainen. Eikä tietenkään sovi unohtaa pebreä, joka on chileläiselle keittiölle vähän sama kuin Turun Sinappi suomalaiselle. Se on sekoitus tomaattia, sipulia, korianteria, oliivioljyä, valkosipulia sekä chilipippuria. Sitä lyödään pöytään lähes jokaisessa ravintelissa ja sitä syödään ihan kaiken kanssa, useimmiten kuitenkin leivän.
Curantoa nauttiessamme nautimme myös jonkin verran puna- ja valkoviiniä ja "illan" tullen innostuivatkin tädit ja sedät tanssimaan Samin veljen Aryn luukuttaessa musiikkia autostaan. Varsinaiset amisbileet olivat käynnissä. Tädit, sedät, serkut, isovanhemmat ja muut paikalle sattuneet olivat lattarityyliin todella leppoisaa väkeä ja lauantaipäivän aikana käytiin monia mielenkiintoisia keskusteluja. Täytyy sanoa, että aina saa hävetä itseään, kun huomaa kuinka vähän Suomesta loppujen lopuksi tietää. Mikä on Suomen suurin vientituote? Entä elinkeino? Mistä kansa saa palkkansa? Jotain epäselvää puu- ja metalliteollisuudesta sekä palvelusektorista sain puserettua ulos, mutta on tuon puolen sanastokin melko heikossa kunnossa. Toivottavasti ei tullut päästettyä ulos monen montaa sammakkoa.
Lauantai-illalla kahdeksalta päätti meikäläinen ottaa pienen välikuoleman, mikä on tunnetusti aina hirvittävän fiksu veto. Yhdeltätoista illalla mut herätettiin sitten uudestaan, mutta siinä vaiheessa oli loputkin juhlakansasta jo niin väsyneitä, että paljon uhottu vierailu seudun viileimpään yökerhoon jäi kokematta. Kyseiseen juottolaan olisi maksanut 30e sisään (kyllä, kolmeKYMMENTÄ euroa), mutta koska luonnollisesti tunnen tyypit, jotka tuntee oikeat tyypit, oltaisiin päästy sisään ilmaiseksi. Oon siis täälläkin piireissä, pääsenhän Suomessakin Lyniin jonon ohi ilmaiseksi papereja näyttämättä. Hahaa.
Sunnuntaina jatkettiin lihotusjuhlia ihan vaan perinteisen asadon merkeissä, jossa söin taas ehkä elämäni parasta lihaa. Lisäksi käytiin pyörähtämässä läheisellä Laguna enmuistaminkänimisellä. Laguna siis chileläisittäin meinaa järveä, en ole ihan varma missä vaiheessa maailman kehityskulkua laguunista tuli järvi tai toisin päin. No, kyseinen laguuni on kuitenkin aikaisemmin ollut suoranainen paikallinen vetonaula, mutta viimeisten kymmenen vuoden aikana se on päässyt kuivahtamaan niin pahasti, että sen glory daysit ovat niin sanotusti ohitse. Illalla Santiagoon palasi siis melkoisen hyvin syönyt ja vähän myös levännyt sakki valmiina valloittamaan uutta viikkoa.
Juan Andres, Henriette ja yksi hulluista koirista
Setiä ja kokki suoraan Chiloen saarelta
Siinä sitä curantoa nyt sitten olis. Ensimmäinen lautasellinen. Idea siis on, että lautaselle kootan vähän kaikkea.
Juan Andres lempipuuhassaan
Malja kymmennennelletuhannelle kauniille asialle. Lattarit tykkäävät siis kilisyttää.
No comments
Amisbileet
Kämppikset kuin ilvekset
Laguunin rannalta
Vähän perinteisiä maalaismiehiä
Sami ja Kristina
Repesin näille pelikoneille. Varmaan 60-luvulta?
Hyvä ruoka, parempi mieli
LIHAA
Sellainen viikonloppu se oli se. Myös viime viikonloppuna söimme hyvin, mutta siitä juttua aikanaan. Nyt mahanpurut ovat jo sen verran laimenneet, että on aika ryhtyä hieman opiskelemaan.
Eilen yöllä käytiin toisen kämppikseni tyttöystävän Coten kanssa läheisessä sairaalassa laittamassa suoneen jotain settiä, en tiedä mitä oli. Kuulemma auttaa vatsakipuun ja niinhän se teki. Cote on lääkärinä siellä sairaalassa (joka sijaitsee kahden korttelin päässä meidän kämpiltä), niin pääsin mukavasti kaikkien jonojen ohi. Kätevää tuntea ihmisiä terveydenhoidon alalta. Nyt olo alkaa olla jo parempi, mutta en silti taida jaksaa lähteä kouluun. Juuri äsken myös kuulin, että aamun oppitunnit on luonnollisesti peruttu, joten pitäisi jaksaa raahautua sinne yhtä puolitoistatuntista varten... We'll see. En mennyt
Kipupäissäni soittelin myös äiteelle Suomeen ja täytyy kyllä sanoa, että Skype on loistava keksintö. Skypeen voi siis myös ostaa krediittiä siten, että sillä voi soittaa tavallisiinkin puhelinnumeroihin. Kännyköihin soittaminen on melko kallista, mutta lankapuhelimiin soittaminen on melkein ilmaista. Nyt joku saattaa kysyä, että miksi ihmeessä meillä vielä on kotona lankapuhelin. Noh, äitini ei ns. ole mikään teknologian edelläkävijä ("SAARA! mitä sä teit tälle telkkarille?? Kuvaa ei näy." "Joo äiti, laita se digiboksi ensin päälle." "Aijjaa, jaaha, joo, jaaha, okei.") tai vaihtoehtoisesti hän on melkoinen Nostradamus ja osasi ennustaa skypepuhelujen olevan vaihtoni aikana paljon halvempia lankapuhelimeen soitettaessa. Mene ja tiedä, mutta hyvä, että meiltä se vielä kotoa löytyy.
Äitiltä sain terveydenhoitovinkkien lisäksi myös ilouutisia: meitsiä odottelee joulukuussa vähän opintotukea suurempi potti veronpalautuksia. Juujuu, tiedetään: "ilmainen laina valtiolle" jne. Tuota argumenttia käyttävät vuosittain ne, jotka eivät saa veronpalautuksia vain lievittääkseen ketutustaan, sillä onhan se nyt aivan mahtia saada lisää palkkaa työstä, joka on jo tehty. Ja mitä sitten, vaikka olisinkin tarkoituksella nostanut veroprosenttiani, sillä osasin uumoilla, että vietettyäni vuoden ulkomailla saattaisi pieni lisäavustus loppusuoralla tulla tarpeeseen. Täytyy nyt vaan varoa sortumasta siihen perinteiseen, että "ostan tämän nyt ja maksan sitten niillä veronpalautusrahoilla" ja kas kummaa, veronpalautukset on tullut "käytettyä" jo kesäkuussa. Naisten logiikka, tiedättehän.
Juu ja menkäämme sitten tämän postauksen toiseen aiheeseen Semana Santaan eli pääsiäiseen. Pääsiäisenä koko Chile haluaa matkustaa, sillä silloin heillä on "un fin de semana largo" eli pitkä viikonloppu. Noh, todellisuudessa extra vapaapäiviä on vain perjantai ja koska meikällä on lähes aina perjantait vapaina, ei tämä viikonloppu minulle henkilökohtaisesti meinannut mitään pakkoa matkustaa. Kun olimme lisäksi juuri edellisenä viikonloppuna vielä kotiutuneet Patagoniasta, bussimatkojen hinnat tuplaantuvat pääsiäisenä ja muutenkin laiskotti, alunperin päätin jäädä rauhallisesti Santiagoon nauttimaan muutamasta asadosta ja rentoutumaan kunnolla.
Jo lähes neljä kuukautta Etelä-Ameriikassa tallattuani olen kuitenkin oppinut, ettei täällä mikään menen niin kuin on suunniteltu. Niinpä perjantaina minut, joka vain halusi viettää rauhallisen viikonlopun Santiagossa, oli kutsuttu niin kahdelle eri reissulle rannalle kuin yhden kaverini sedän luokse maaseudullekin. Kaikki, jotka tuntevat maagiset kykyni päätöksen tekemiseen, voivat varmasti kuvitella millaisen kiirastulen läpi kävelin pohtiessani sitä, minne haluaisin mennä. Lopulta päätin lähteä maaseudun rauhaan, sillä uumoilin siellä olevan melko rauhallista ja tarvitsin lepoa.
Kuinka väärässä voikaan pieni suomalaistyttö olla... No ei aivan täysin väärässä, mutta perjantai-iltana mökille saapuessamme meitä odotti iltapalan lisäksi yksi jos toinenkin yömyssy, joita Samin (kaveri jonka sedän talolla oltiin), Juan Andreksen sekä Henrietten kanssa nautimme aamuneljään asti muun perheen painuessa yöpuulle jo kahdelta. Lauantaina saimme onneksi nukkua pitkään, kävimme pienellä turistikierroksella ja kahden aikaan alkoivat sellaiset pidot, ettei moisia ole ennen nähty. Syötiin curantoa, joka on erikoisuus Etelä-Chilen Chiloen saarelta. Perinteisimmillään curanto valmistetaan vähän kuin rosvopaisti: maahan kaivetaan kolo, jonka pohjalle tehdään nuotio, jolla lämmitetään sitten kivet, jonka päälle koko komeus lyödään. Curanto koostuu merenelävistä, erilaisita lihoista, makkarasta, perunasta ja muista vihanneksista sekä chapalelestä, joka on chileläinen suolainen keitetyistä perunoista ja venhäjauhoista pyöräytetty leivonnainen. Eikä tietenkään sovi unohtaa pebreä, joka on chileläiselle keittiölle vähän sama kuin Turun Sinappi suomalaiselle. Se on sekoitus tomaattia, sipulia, korianteria, oliivioljyä, valkosipulia sekä chilipippuria. Sitä lyödään pöytään lähes jokaisessa ravintelissa ja sitä syödään ihan kaiken kanssa, useimmiten kuitenkin leivän.
Curantoa nauttiessamme nautimme myös jonkin verran puna- ja valkoviiniä ja "illan" tullen innostuivatkin tädit ja sedät tanssimaan Samin veljen Aryn luukuttaessa musiikkia autostaan. Varsinaiset amisbileet olivat käynnissä. Tädit, sedät, serkut, isovanhemmat ja muut paikalle sattuneet olivat lattarityyliin todella leppoisaa väkeä ja lauantaipäivän aikana käytiin monia mielenkiintoisia keskusteluja. Täytyy sanoa, että aina saa hävetä itseään, kun huomaa kuinka vähän Suomesta loppujen lopuksi tietää. Mikä on Suomen suurin vientituote? Entä elinkeino? Mistä kansa saa palkkansa? Jotain epäselvää puu- ja metalliteollisuudesta sekä palvelusektorista sain puserettua ulos, mutta on tuon puolen sanastokin melko heikossa kunnossa. Toivottavasti ei tullut päästettyä ulos monen montaa sammakkoa.
Lauantai-illalla kahdeksalta päätti meikäläinen ottaa pienen välikuoleman, mikä on tunnetusti aina hirvittävän fiksu veto. Yhdeltätoista illalla mut herätettiin sitten uudestaan, mutta siinä vaiheessa oli loputkin juhlakansasta jo niin väsyneitä, että paljon uhottu vierailu seudun viileimpään yökerhoon jäi kokematta. Kyseiseen juottolaan olisi maksanut 30e sisään (kyllä, kolmeKYMMENTÄ euroa), mutta koska luonnollisesti tunnen tyypit, jotka tuntee oikeat tyypit, oltaisiin päästy sisään ilmaiseksi. Oon siis täälläkin piireissä, pääsenhän Suomessakin Lyniin jonon ohi ilmaiseksi papereja näyttämättä. Hahaa.
Sunnuntaina jatkettiin lihotusjuhlia ihan vaan perinteisen asadon merkeissä, jossa söin taas ehkä elämäni parasta lihaa. Lisäksi käytiin pyörähtämässä läheisellä Laguna enmuistaminkänimisellä. Laguna siis chileläisittäin meinaa järveä, en ole ihan varma missä vaiheessa maailman kehityskulkua laguunista tuli järvi tai toisin päin. No, kyseinen laguuni on kuitenkin aikaisemmin ollut suoranainen paikallinen vetonaula, mutta viimeisten kymmenen vuoden aikana se on päässyt kuivahtamaan niin pahasti, että sen glory daysit ovat niin sanotusti ohitse. Illalla Santiagoon palasi siis melkoisen hyvin syönyt ja vähän myös levännyt sakki valmiina valloittamaan uutta viikkoa.
Siinä sitä curantoa nyt sitten olis. Ensimmäinen lautasellinen. Idea siis on, että lautaselle kootan vähän kaikkea.
torstai 19. huhtikuuta 2012
Normiviikko Santiagossa
Poustausta Patagonian reissusta saatte vielä odottaa, sillä mulla ei ole vieläkään kyseisen reissun kuvia hallussani. Oon ollut melko kovaonninen mun kameran kanssa täällä, taisi olla kolmas kerta, kun lähdin reissuun ilman akkua tai vaihtoehtoisesti kameran muistikorttia. . Kaiken lisäksi olen luonnollisesti hävittänyt kamerani akkulaturin (turha huokailla siellä ruudun takana, ne kantautuvat kyllä Atlantin ylikin). Se siis jäi bussiin jossain välillä Mendoza-Santiago parisen kuukautta sitten, enkä ole vielä saanut aikaiseksi hankittua uutta. Story of my life. 'Nuff said. Parilla kaverilla on meinaan sama kamera, niin lainailen niiden laturia aina tarpeen mukaan. Erittäin kätevää ja helppoa. Tää on taas yksi näistä elämän väliaikaisratkaisuista, tiedättehän, turha korjata koko ongelmaa kerralla, kun sen voi ratkaista myös helpommalla hetkellisesti. Eihän kukaan esimerkiksi tarvitse vessaan valoa, kun pöytälampunkin voi virittää hengenvaarallisesti kulmakaappin päälle suihkuhetkiä valaisemaan.
Asiaan. Ajattelin kertoa teille tällä kertaa viime viikostani Santiagossa antaakseni vähän kuvaa siitä, mitä mun elämään tällä hetkellä täällä kuuluu.
Maanantaisin mulla on koulua 9.30-12.50. (Toim. huom. mulla on kirjoituksen alla myös pieni sepustus Chilen koulusysteemistä, että kouluhommista kerron tarkemmin vähän myöhemmin). Koulussa hengailen pääasiallisesti mun kahden meksikovaihtarikaverin kanssa, mutta myös chileläiset ovat olleet yllättävän "rohkeita" tutustumaan meihin.
Maanantaisin meillä on muodostunut perinteeksi espanjalaiskaverini Adrían kanssa käydä lounaalla läheisessä La Cabana -ravintelissa, jossa saa lounaan alkuruokineen 2,5€:lla. Meillä on kampuksella myös "lounasravintola" (jota nää täällä nimittää muuten casinoksi, vois kokeilla pienet Oceans Elevenit sinne joku päivä), mutta siellä ruoka on kalliimpaa ja pahempaa. Lounaan jälkeen menen yleensä Adrían luo hengailemaan, kunnes sillä alkaa tunnit myöhemmin iltapäivällä. Olemme alkaneet kutsua näitä "filosofisiksi maanantaiksi", sillä usein keskustelu rönsyää kaikanlaiseen maailman- ja itsensä parantamiseen, vaikka onhan sitä aina myös kerrattava viikonlopun hullutukset. Kun Adría lähtee kouluun, meikä hipsii kotiin ja tällä kertaa jopa opiskelin pari tuntia iltapäivästä, melkoinen saavutus.
Illalla lenkin jälkeen (oi, kyllä, urheilein!) kokkailtiin porukalla: meidän kämppä, yläkerran naapurit ja mukana oli myös muutama muu kaveri. Loppuillasta myös Euroopassa reissanut ystävämme Max, jonka vanhassa huoneessa nykyään asun, käväisi kertomassa kuulumiset vanhalta mantereelta, joten olihan sitä sitten turistava aamuyöhön, vaikka seuraavana päivänä oli tiedossa aikainen herätys.
Tällänen näkymä on meikän parvekkeelta
Tiistaina koulu alkaa jo kahdeksalta ja jatkuu aina iltapäivä yhteen asti, rankkaa. Koulumatkat useimmiten taitan kävellen, 30 minuuttia suuntaansa. Joskus on käynyt niin, että on tullut kiire ja olen mennyt taksilla. Kyllä, rahaa on. Taksimatka nimittäin kustantaa vähän alle kaksi euroa, mutta esimerkiksi tiistaiaamuisin liikenneruuhkat ovat niin pahoja, että nopeammin pääsee kävelemällä. Metrollahan en siis kulje, sillä euron kustantava lippu on aevan liian kallis.
Tiistaisin normaalisti tulen koulun jälkeen kotiin ja kokkailen kämppikseni Carloksen kanssa jotain pientä purtavaa. Tämä perinne tosin loppui tällä viikolla, kun Carlos lähes kahden kuukauden jälkeen ryhtyi taas työskentelemään. Tällä kertaa myös tiistaina hengailin kotona, sillä oli opiskeltava ja hoidettava muutamia paperiasioita Suomeen. Illemmalla menin jälleen lenkille, tällä kertaa seuranani brassiystäväni Vagner. Päivälliseksi kämppikseni Henriette taikosi (huom! en ole menettänyt Turun murrettani) lettuja ja porukalla mussutettiin niitä täällä jälleen kerraan myöhään yöhön.
Juan Andres ilosena meidän sohvalla. Meillä on täällä kämpillä tämmönen minimaalinen sisustustyyli, olohuoneesta löytyy mm. ruokapöytä, yksi sänky ja tämä sohva
Anna (GER), brassikaverini Vagnerin tyttöystävä
Omomomomomomom
K. Lyyra in my mind
Juan Andres ja Henriette
Keskiviikkona mulla on koulua 15.30-18.40 (vaikka tähän mennessä ollaan aina päästy jo viideltä), joten normaalisti menen aamuisin vihannesmarkkinoille tai muuten vaan ostoksille. Koska mulla oli viime viikolla kuitenkin tentti perjantaina, käytin ajan "tehokkaasti" opiskeluun. Koulun jälkeen kävin lenkillä ja sitten oli vuorossa previa eli etkot. Kuten varmaan jo muistattekin, keskiviikkoisin on täällä MiercolesPo' eli Santiagon isoimmat vaihtaribileet. Keskiviikko on meikäläiselle siis uusi torstai. Yleensä meillä on etkot täällä meillä, kuten tälläkin viikolla. Sillä erotuksella tosin, että tällä kertaa päätimme kutsua pelkästään tyttöjä ja meno oli kyllä sen mukaista. Hauskaa oli ja miehet saivat kuulla kunniansa. Iltaa jatkoimme luonnollisesti MiercolesPo'hon, jossa teemana oli täälä kertaa sirkus. Kuten eräs chileystäväni asian minulle ilmaisi: "sullehan on pukeutuminen tosi helppoa, menet vaan omissa vaatteissasi".
Beatles-letti is bäk
Uusi tuttavuus teille, meksikolainen Karen
Koko aina tyylikkäänä tennissukissa
Toinenkin uusi tuttavuus, Vaasan yliopistosta tänne saapunut Tuuli ja vanha tuttu Tine Tanskasta
Vanha kunnon feisbuukkaus etkoilla
Äiti lähetti mulle kortin. Rumempaa ei kuulemma löytynyt.
VAMOOS
Tyttöjen välisestä ystävyydestä
Tällänen lauma meit sit tääl oli
Torstaisin yhdellä jos toisellakin kämppämme asukkaalla sattuu vähän tukka, kuten tälläkin kertaa. Teimme porukalla ruokaa, mutta koska perjantaina oli tosiaan se tentti, niin neljän aikoihin suuntasin meksikokavereitteni luokse "opintopiiriin". Siellä oli luvassa lisää ruokaa ja hieman myös sitä opiskelua. Kotiin saavuttuani opiskelin vähän lisää ja yläkerrannaapureitten kanssa päätettiin tehdä vähän pitsaa. Aiemmin taisin mainita reissun yhdeksi tavoitteeksi syömisen ja se on kyllä toteutunut täydellisesti.
Todistusaineistoa siitä, että kyllä opiskeltuakin tulee
Perjantaina mulla oli tosiaan se tentti, mutta vasta kolmelta iltapäivällä. Perjantai oli myös ensimmäinen päivä, kun täällä satoi ja mulla oli tosissaan kylmä. Piti laittaa oikein takki päälle. Käytin aamupäivän tehokkaasti jälleen opiskeluun, kävin syömässä La Cabanassa Adrían ja Leevin kanssa sekä kävin tsekkaamassa myös yliopiston lukusalit, jotka ovat melko samanlaiset kuin mitä esimerkiksi Educariumilla. Illalla pojilla oli vuorossa poikien iltamat, joten kämppikseni Henrietten kanssa käytiin syömässä kiinalaista ja mentiin tsekkikaverini Hankan kämpille istumaan iltaa. Sieltä jatkoin vielä chiletuttavuuteni Leon luokse, jossa olikin taas kasapäin tuttuja, joten kotiin pääsin vasta aamukolmelta rättiväsyneenä.
Lauantaina lepääminen ei kuitenkaan tullut kysymykseenkään, sillä suuntasimme pienen porukan kanssa Santiagon laitamille sijaitseville vuorille pienelle päivävaellukselle. Olo oli kaikilla melko freesi neljän tunnin yöunien jälkeen, mutta vesiputous oli nähtävä, joten eihän siinä muu auttanut kuin tossun toisensa eteen laittaminen. Matkalla vuorille törmäsimme keskustan metroasemalla tyttöön, joka vaikutti siltä, että oli yöllä ottanut jotain ohrapirtelöä vahvempaa. Hän lyöttäytyi joukkoomme ja uskoliaasti seurasi meitä kahden metronvaihdoksen ja yhden bussimatkan jälkeenkin vielä muutaman kilometrin kävellen Santiagon esikaupunkialueella laukussaan puolitoistalitraa ohrapirtelöä ja vaihtoalushousut. Luulen, että typykkä luuli meidän olevan matkalla jatkoille. Jossain välissä hän kuitenki taisi älytä, että tässä ollaan menossa hc-vaellukselle ja kääntyi takaisin. Siinä vaiheessa oltiin noin tunnin matkan päästä keskustasta, vähän kuin joku Turussa päätyisi vahingossa Kauppatorilta Paattisille.
Luonnonpuiston nimi oli Agua de los Ramones ja se sijaitsi La Reina -nimisen asuinalueen laitamilla. La Reina oli sitten jälleen sellainen voimorjes-herätys tähän chileläisen todellisuuteen. Talot vaikuttivat linnoilta ja jokaisella pihalla oli vähintään kolme toistaan suurempaa autoa, kuvitelkaa Hirvensalo potenssiin kymmenen. Chile on maana jo melko kehittynyt, mutta tuloerot ovat väestön välillä niin suuria, ettei Chile vielä pitkään aikaan pääse pois "kolmannen-maailman-maan" -statuksestaan. Räikeimmin tämä näkyy Santiagossa matkatessa idästä länteen, kun asuinalueet köyhtyvät sitä mukaan mitä lännemmäksi mennään.
Kaikki innokkaina lähdössä vaeltamaan
Typykkä kääntyi takaisin
Alex ja valaistus
Joen ylittäminen tuotti ongelmia
Poikien välisestä ystävyydestä
Meikä
Lounastauko
Jos oikeen tarkkaan katotte, niin jalassani näkyy verijälkiä. Ylitin jokea itsepäisesti sieltä, mistä kukaan muu ei mennyt ja tietysti viimeinen kivi sitten petti ja molskahdin pärställeni hyytävän kylmään jokeen. Samalla sain mukavan kauneusleikkauksen tohon jalkaani, onneksi shortsikelit ovat melkein jo ohitse.
Metrossa tulossa takaisin
Vaelluksemme oli oikein mukava, melkein 20 kilometriä ja maisemat olivat mahtavat. Täällä Santiagossa sataa noin kymmenen päivää vuodessa, joten kasvillisuus vuorilla oli hyvin erilaista kuin mitä esimerkiksi Patagoniassa: kaktuksia ja sen sellaista. Matkalla takaisin tapasimme vielä vuorikiipeily-Yodan: ukkelin, joka oli koko ikänsä vaellellut Santiagon kukkuloilla ja osasi kertoa meille kaikesta kaiken.
Illalla suuntasimme yläkerran Alexin kanssa muutaman tanskalaispojan järkkäämiin rooftop-partyihin, jotka pidettiin siis 30-kerroksisen asuintalon kattoterrassilla. Musiikki oli hyvää, ihmiset mukavia ja ennen kaikkea näkymä yli Santiagon aivan uskomaton. Harmikseni meillä ei kummalakaan ollut kameraa mukana. Talon sääntöjen mukaan juhlat päättyivät "jo" kolmelta aamuyöllä, mikä oli tälle suomalaisparalle kuin lahja taivaasta, sillä olin aivan kuoleman väsynyt.
Sunnuntaina yläkerran naapurini Felipen äiti kokkasi meille chileläistä perinneruokaa pastel del chocloa, joka koostuu maissimuhennoksesta, jauhelihasta, kananmunista, rusinoista ja oliiveistä. Ei ehkä kuulosta kovin herkulliselta, mutta ei siltä kuulosta esimerksiki mämmikään. No mämmi ei kyllä myöskään ole herkullista, mutta se nyt on sivuseikka. Lopun päivää rötväsimme katsellen leffoja, mutta illalla oli vielä jaksettava käydä keskustassa moikkaamassa paria saksalaistyttöä, joihin tutustuimme Patagoniassa. Toinen heistä, Maggie nimittäin palasi jo kotiin Saksanmaalle (kun yliopisto siellä JO alkoi), joten oli jätettävä hyvästit.
Alex ja Maggie eräänä toisena päivänä, kun kävimme syömässä Santiagon parasta jäätelöä Emporio la Rosassa.
Viime viikko oli siinä mielessä vähän erikoinen, etten normaalisti opiskele aivan noin paljoa, mutta kun nyt on "tenttiviikot" meneillään, niin sitäkin tulee tehtyä. Ensi viikolla minulla on toinenkin tentti ja koska olen lähdössä viikonlopuksi vähän etelämpään tsekittämään ystäväni Domingon "kesämökin", täytynee sitä tälläkin viikolla vähän jo opiskella. Tai siis huomenaamulla, koska nyt on jo torstai-ilta.
Kuullaan mussukat
Saara
Asiaan. Ajattelin kertoa teille tällä kertaa viime viikostani Santiagossa antaakseni vähän kuvaa siitä, mitä mun elämään tällä hetkellä täällä kuuluu.
Maanantaisin mulla on koulua 9.30-12.50. (Toim. huom. mulla on kirjoituksen alla myös pieni sepustus Chilen koulusysteemistä, että kouluhommista kerron tarkemmin vähän myöhemmin). Koulussa hengailen pääasiallisesti mun kahden meksikovaihtarikaverin kanssa, mutta myös chileläiset ovat olleet yllättävän "rohkeita" tutustumaan meihin.
Maanantaisin meillä on muodostunut perinteeksi espanjalaiskaverini Adrían kanssa käydä lounaalla läheisessä La Cabana -ravintelissa, jossa saa lounaan alkuruokineen 2,5€:lla. Meillä on kampuksella myös "lounasravintola" (jota nää täällä nimittää muuten casinoksi, vois kokeilla pienet Oceans Elevenit sinne joku päivä), mutta siellä ruoka on kalliimpaa ja pahempaa. Lounaan jälkeen menen yleensä Adrían luo hengailemaan, kunnes sillä alkaa tunnit myöhemmin iltapäivällä. Olemme alkaneet kutsua näitä "filosofisiksi maanantaiksi", sillä usein keskustelu rönsyää kaikanlaiseen maailman- ja itsensä parantamiseen, vaikka onhan sitä aina myös kerrattava viikonlopun hullutukset. Kun Adría lähtee kouluun, meikä hipsii kotiin ja tällä kertaa jopa opiskelin pari tuntia iltapäivästä, melkoinen saavutus.
Illalla lenkin jälkeen (oi, kyllä, urheilein!) kokkailtiin porukalla: meidän kämppä, yläkerran naapurit ja mukana oli myös muutama muu kaveri. Loppuillasta myös Euroopassa reissanut ystävämme Max, jonka vanhassa huoneessa nykyään asun, käväisi kertomassa kuulumiset vanhalta mantereelta, joten olihan sitä sitten turistava aamuyöhön, vaikka seuraavana päivänä oli tiedossa aikainen herätys.
Tiistaina koulu alkaa jo kahdeksalta ja jatkuu aina iltapäivä yhteen asti, rankkaa. Koulumatkat useimmiten taitan kävellen, 30 minuuttia suuntaansa. Joskus on käynyt niin, että on tullut kiire ja olen mennyt taksilla. Kyllä, rahaa on. Taksimatka nimittäin kustantaa vähän alle kaksi euroa, mutta esimerkiksi tiistaiaamuisin liikenneruuhkat ovat niin pahoja, että nopeammin pääsee kävelemällä. Metrollahan en siis kulje, sillä euron kustantava lippu on aevan liian kallis.
Tiistaisin normaalisti tulen koulun jälkeen kotiin ja kokkailen kämppikseni Carloksen kanssa jotain pientä purtavaa. Tämä perinne tosin loppui tällä viikolla, kun Carlos lähes kahden kuukauden jälkeen ryhtyi taas työskentelemään. Tällä kertaa myös tiistaina hengailin kotona, sillä oli opiskeltava ja hoidettava muutamia paperiasioita Suomeen. Illemmalla menin jälleen lenkille, tällä kertaa seuranani brassiystäväni Vagner. Päivälliseksi kämppikseni Henriette taikosi (huom! en ole menettänyt Turun murrettani) lettuja ja porukalla mussutettiin niitä täällä jälleen kerraan myöhään yöhön.
Anna (GER), brassikaverini Vagnerin tyttöystävä
Omomomomomomom
K. Lyyra in my mind
Juan Andres ja Henriette
Keskiviikkona mulla on koulua 15.30-18.40 (vaikka tähän mennessä ollaan aina päästy jo viideltä), joten normaalisti menen aamuisin vihannesmarkkinoille tai muuten vaan ostoksille. Koska mulla oli viime viikolla kuitenkin tentti perjantaina, käytin ajan "tehokkaasti" opiskeluun. Koulun jälkeen kävin lenkillä ja sitten oli vuorossa previa eli etkot. Kuten varmaan jo muistattekin, keskiviikkoisin on täällä MiercolesPo' eli Santiagon isoimmat vaihtaribileet. Keskiviikko on meikäläiselle siis uusi torstai. Yleensä meillä on etkot täällä meillä, kuten tälläkin viikolla. Sillä erotuksella tosin, että tällä kertaa päätimme kutsua pelkästään tyttöjä ja meno oli kyllä sen mukaista. Hauskaa oli ja miehet saivat kuulla kunniansa. Iltaa jatkoimme luonnollisesti MiercolesPo'hon, jossa teemana oli täälä kertaa sirkus. Kuten eräs chileystäväni asian minulle ilmaisi: "sullehan on pukeutuminen tosi helppoa, menet vaan omissa vaatteissasi".
Uusi tuttavuus teille, meksikolainen Karen
Koko aina tyylikkäänä tennissukissa
Toinenkin uusi tuttavuus, Vaasan yliopistosta tänne saapunut Tuuli ja vanha tuttu Tine Tanskasta
Vanha kunnon feisbuukkaus etkoilla
Äiti lähetti mulle kortin. Rumempaa ei kuulemma löytynyt.
VAMOOS
Tyttöjen välisestä ystävyydestä
Tällänen lauma meit sit tääl oli
Torstaisin yhdellä jos toisellakin kämppämme asukkaalla sattuu vähän tukka, kuten tälläkin kertaa. Teimme porukalla ruokaa, mutta koska perjantaina oli tosiaan se tentti, niin neljän aikoihin suuntasin meksikokavereitteni luokse "opintopiiriin". Siellä oli luvassa lisää ruokaa ja hieman myös sitä opiskelua. Kotiin saavuttuani opiskelin vähän lisää ja yläkerrannaapureitten kanssa päätettiin tehdä vähän pitsaa. Aiemmin taisin mainita reissun yhdeksi tavoitteeksi syömisen ja se on kyllä toteutunut täydellisesti.
Perjantaina mulla oli tosiaan se tentti, mutta vasta kolmelta iltapäivällä. Perjantai oli myös ensimmäinen päivä, kun täällä satoi ja mulla oli tosissaan kylmä. Piti laittaa oikein takki päälle. Käytin aamupäivän tehokkaasti jälleen opiskeluun, kävin syömässä La Cabanassa Adrían ja Leevin kanssa sekä kävin tsekkaamassa myös yliopiston lukusalit, jotka ovat melko samanlaiset kuin mitä esimerkiksi Educariumilla. Illalla pojilla oli vuorossa poikien iltamat, joten kämppikseni Henrietten kanssa käytiin syömässä kiinalaista ja mentiin tsekkikaverini Hankan kämpille istumaan iltaa. Sieltä jatkoin vielä chiletuttavuuteni Leon luokse, jossa olikin taas kasapäin tuttuja, joten kotiin pääsin vasta aamukolmelta rättiväsyneenä.
Lauantaina lepääminen ei kuitenkaan tullut kysymykseenkään, sillä suuntasimme pienen porukan kanssa Santiagon laitamille sijaitseville vuorille pienelle päivävaellukselle. Olo oli kaikilla melko freesi neljän tunnin yöunien jälkeen, mutta vesiputous oli nähtävä, joten eihän siinä muu auttanut kuin tossun toisensa eteen laittaminen. Matkalla vuorille törmäsimme keskustan metroasemalla tyttöön, joka vaikutti siltä, että oli yöllä ottanut jotain ohrapirtelöä vahvempaa. Hän lyöttäytyi joukkoomme ja uskoliaasti seurasi meitä kahden metronvaihdoksen ja yhden bussimatkan jälkeenkin vielä muutaman kilometrin kävellen Santiagon esikaupunkialueella laukussaan puolitoistalitraa ohrapirtelöä ja vaihtoalushousut. Luulen, että typykkä luuli meidän olevan matkalla jatkoille. Jossain välissä hän kuitenki taisi älytä, että tässä ollaan menossa hc-vaellukselle ja kääntyi takaisin. Siinä vaiheessa oltiin noin tunnin matkan päästä keskustasta, vähän kuin joku Turussa päätyisi vahingossa Kauppatorilta Paattisille.
Luonnonpuiston nimi oli Agua de los Ramones ja se sijaitsi La Reina -nimisen asuinalueen laitamilla. La Reina oli sitten jälleen sellainen voimorjes-herätys tähän chileläisen todellisuuteen. Talot vaikuttivat linnoilta ja jokaisella pihalla oli vähintään kolme toistaan suurempaa autoa, kuvitelkaa Hirvensalo potenssiin kymmenen. Chile on maana jo melko kehittynyt, mutta tuloerot ovat väestön välillä niin suuria, ettei Chile vielä pitkään aikaan pääse pois "kolmannen-maailman-maan" -statuksestaan. Räikeimmin tämä näkyy Santiagossa matkatessa idästä länteen, kun asuinalueet köyhtyvät sitä mukaan mitä lännemmäksi mennään.
Typykkä kääntyi takaisin
Alex ja valaistus
Joen ylittäminen tuotti ongelmia
Poikien välisestä ystävyydestä
Meikä
Lounastauko
Jos oikeen tarkkaan katotte, niin jalassani näkyy verijälkiä. Ylitin jokea itsepäisesti sieltä, mistä kukaan muu ei mennyt ja tietysti viimeinen kivi sitten petti ja molskahdin pärställeni hyytävän kylmään jokeen. Samalla sain mukavan kauneusleikkauksen tohon jalkaani, onneksi shortsikelit ovat melkein jo ohitse.
Metrossa tulossa takaisin
Vaelluksemme oli oikein mukava, melkein 20 kilometriä ja maisemat olivat mahtavat. Täällä Santiagossa sataa noin kymmenen päivää vuodessa, joten kasvillisuus vuorilla oli hyvin erilaista kuin mitä esimerkiksi Patagoniassa: kaktuksia ja sen sellaista. Matkalla takaisin tapasimme vielä vuorikiipeily-Yodan: ukkelin, joka oli koko ikänsä vaellellut Santiagon kukkuloilla ja osasi kertoa meille kaikesta kaiken.
Illalla suuntasimme yläkerran Alexin kanssa muutaman tanskalaispojan järkkäämiin rooftop-partyihin, jotka pidettiin siis 30-kerroksisen asuintalon kattoterrassilla. Musiikki oli hyvää, ihmiset mukavia ja ennen kaikkea näkymä yli Santiagon aivan uskomaton. Harmikseni meillä ei kummalakaan ollut kameraa mukana. Talon sääntöjen mukaan juhlat päättyivät "jo" kolmelta aamuyöllä, mikä oli tälle suomalaisparalle kuin lahja taivaasta, sillä olin aivan kuoleman väsynyt.
Sunnuntaina yläkerran naapurini Felipen äiti kokkasi meille chileläistä perinneruokaa pastel del chocloa, joka koostuu maissimuhennoksesta, jauhelihasta, kananmunista, rusinoista ja oliiveistä. Ei ehkä kuulosta kovin herkulliselta, mutta ei siltä kuulosta esimerksiki mämmikään. No mämmi ei kyllä myöskään ole herkullista, mutta se nyt on sivuseikka. Lopun päivää rötväsimme katsellen leffoja, mutta illalla oli vielä jaksettava käydä keskustassa moikkaamassa paria saksalaistyttöä, joihin tutustuimme Patagoniassa. Toinen heistä, Maggie nimittäin palasi jo kotiin Saksanmaalle (kun yliopisto siellä JO alkoi), joten oli jätettävä hyvästit.
Alex ja Maggie eräänä toisena päivänä, kun kävimme syömässä Santiagon parasta jäätelöä Emporio la Rosassa.
Viime viikko oli siinä mielessä vähän erikoinen, etten normaalisti opiskele aivan noin paljoa, mutta kun nyt on "tenttiviikot" meneillään, niin sitäkin tulee tehtyä. Ensi viikolla minulla on toinenkin tentti ja koska olen lähdössä viikonlopuksi vähän etelämpään tsekittämään ystäväni Domingon "kesämökin", täytynee sitä tälläkin viikolla vähän jo opiskella. Tai siis huomenaamulla, koska nyt on jo torstai-ilta.
Kuullaan mussukat
Saara
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)