Las 7 tazas ja jorinaa sohvasurffauksesta

Hyvät pääsiäiset! Vietin viikonlopun melko rauhallisesti chilekaverini sedän maatilalla syöden paljon ja hieman myös punaviiniä nauttien. Siitä kuitenkin lisää myöhemmin, nyt seuraa reportaasi viikonlopusta kolmisen viikkoa sitten. Kiirettä siis pitää edelleenkin, mutta koitan saada blogin piakkoin ajan tasalle.

Pari viikkoa sitten vietin siis viikonloppuni tervehenkisesti: läksittiin kämppikseni Carloksen, yläkerrannaapurini Alexin, Carloksen kaverin Cocon ja Cocon tyttöystävän Sabrinan kanssa etelään kohteenamme kansallispuisto Las 7 tazas. Mukanamme oli myös ranskalainen matemaatikko ja venezualainen ekonomi, jotka olivat päätyneet messiin Couchsurfing-sivuston kautta.

"Couchsurfing on internetissä toimiva vieraanvaraisuusjärjestö, jonka tarkoituksena on tarjota paitsi mahdollisuus ilmaiseen majapaikkaan matkalla ollessa, myös kulttuurivaihtoa uusien tuttavuuksien muodossa. Majapaikan tarjoaminen perustuu pääsääntöisesti vastavuoroisuusperiaatteelle, tämä ei kuitenkaan ole velvoite vaan on täysin sallittua tavata matkalaisia heitä majoittamatta esimerkiksi nähtävyyksien esittelyn merkeissä."
Wikipedia

Couchsurfingin kautta voit siis hankkia itsellesi majapaikan lisäksi myös tekemistä kansainvälisessä seurassa vaikka vuoden jokaiselle päivälle, riippuen kotikaupunkisi/matkakohteesi couchsurfing-yhteisön koosta. Suosittelenkin kaikille avoimille mielille ja matkustelusta innostuneille kyseiseen sivustoon tutustumista. Chilessä couchsurfing on melko suosittua, Suomessa varmaan härmäläinen jurous estää couchsurfingin suuremman maihinnousun "Ai että päästäisin jonkun ventovieraan sohvalleni nukkumaan. Joo moro. Seuraavaks varmaan ehdotat, ett laitan jäitä mun bisseen. Se varmaan ryöstäiski mut vielä. Ja jois mun bisset kaupan päälle". Chilekavereistani lähes jokainen on Euroopassa ja muuallakin reissatessaan nukkunut yönsä toisten sohvilla ilman mitään ongelmia. Normaali varovaisuus on tietysti aina paikallaan, mutta suurin osa couchsurffaajista on ihan tavallisia mattimeikämanneja, eivät mitään moottorisahamurhaajia.

Lähdimme matkaan aikaisin perjantaiaamulla ja tällä kertaa menopelinä toimi juna. Chilestä siis löytyy kuin löytyykin raiteita! Otin ehkä vähän liikaakin huumaa tästä ihmeestä, chileläisten mielestä se nyt ei ollu aivan niin siistiä. Kahden tunnin junamatkan jälkeen tupsahdimme Molina-nimiseen tuppukylään, josta järjestimme itsemme pakukyydityksellä itse kansallispuistoon. Perjantaina kävimme ihastelemassa itse "7 Tazas" eli "7 teevatia", jotka ovat puiston päänähtävyys. Ikävä kyllä vuoden 2010 maanjäristyksen jälkeen teevadeissa ei ole oikeen vesi enää virannut, mutta kaunista siellä oli silti.

Alex rakastaa ruotsalaista suklaata. Pitänee käännyttää se ja tutustuttaa Fazerin siniseen.

Tältä näytti sama mesta ennen järistystä

Teevativierailun jälkeen kävelimme viitisen kilometriä ensimmäiselle campingille, ja koska ilma oli kuin morsian (tai meikä, pick your favourite), päätimme jäädä perjantai-illaksi nauttimaan päivästä. Campingin läheisyydestä löytyi joki, jonka vilvoittavaan veteen heitimme yhden jos toisenkin pellehypyn. Vesi oli suomalaiseen meriveteen tottuneelle oikeen mukiinmenevää, mutta vellihousuystäväni Alexilta Espanjasta kesti noin puolisen tuntia, ennen kuin uskaltautui uimaan. Suomi-Espanja 1-0. Tosin nimeltämainitsematon isoveljeni Markus tuskin olisi kastanut varpaitaan ollenkaan, sillä jopa heinäkuussa on järvivesi hänen ylhäisille varpailleen liian kylmää.

Sabrina

Ranskis-Judith

Cocon molskautuspommi

Ihanat naiset rannalla

Carloksen ja Alexin taidonnäyte

Meitsikin uskalsi. Totuuden nimissä kerrottakoon, että mun piti kiivetä kyseiselle kukkulalle kahdesti ennen kuin uskalsin loikata, mutta loikkasinpahan kuitenkin.

Lauantaiaamuna aloitimme siis retkemme kohti kansallispuiston vuoristomaisemia. Kuten kuvista näkyy, tänne on syksy jo tuloillaan. Santiagossa ei syksyn tuloa tosin huomaa kuin harvenevista puista ja aamuisin, kun kaduilla on jo suht viileää, sillä iltapäivisin aurinko porottaa täydellä teholla ja lämpötilat keikkuvat vieläkin 30:ssä asteessa. Viime viikolla tosin ensimmäistä kertaa oli pilvistä ja lämpotila putosi kymmeneen asteeseen. Chileläiset kulkivat heti tietysti talvitakeissa ja kauhistelivat kylmyyttä. Vellipöksyt.

Ei muuten löydy espanjan kielestä sanaa ruska vaan ruska on: encendido colorido otoñal de la vegetación marchitándose. Helppoo tää spanska.

Tällä kivenjärkäleellä oli joku komealtakalskahtava nimi,
jonka jo unohdin.

Yömme vietettiin tän laguunin rannalla, mutta rakas setäni Saksasta, herra
Alzheimer sai mut unohtamaan senkin nimen

Yöllä oli suhteellisen viileää ja valittaessani kylmyyttä chileläiset ihmettelivät, että miten suomalaisella voi olla kylmä. Tämä on taas yksi suurista Angtström-aiheista, mutta ei se, että olen suomalainen, tarkoita sitä, että olisin jotenkin immuuni kylmyydelle. Ihan kuin meille olisi evoluution seurauksena joku ylimääräinen ihokerros muodostunut. Prkl. Fiksuina veijareina kaverini olivat kuitenkin ahdanneet rinkkoihinsa muutaman pullon vino tintoa, joten lämmitimme itsemme punaviinin voimalla ja ihailimme tähtitaivasta. Kävimme myös espanjakaverini kanssa kiivaan keskustelun siitä, löytyykö Pohjantähteä eteläiseltä pallonpuoliskolta. Mun mielestä olisi täysin loogista, että löytyy, eihän se nimi voi mitään tarkoittaa, mutta tällä kertaa pettämätön naisen logiikkani ei osunut oikeaan. En tosin nyt tiätty myöntänyt sitä silloin. Muahahahah.

Sunnuntaina laskeuduimme rauhalliseen tahtiin takaisin vuorelta. Kahden päivän aikana tuli siis tehtyä leppoinen 38 kilometrin kävelylenkki, joka oli hyvää valmistautumista edessäni siintävään 100 kilometrin vaellukseen Patagoniassa. Kaiken kaikkiaan viikonloppu oli mukavaa vaihtelua Santiagon viikonlopuista, jotka usein vietetään uima-altaalla loikoillen ja asadoissa grillaillen. Laskeskelin tossa tosin juuri, että vähän yli kahden kuukauden aikana olen tainnut viettää yhteensä kolme viikonloppua Santiagossa.