Keskiviikkona läksin yksikseni tsekkailemaan lähiseudun Estancias Jesuíticas. Ne on siis tämmöisiä jesuiittojen aikoinaan perustamia "yhdyskuntia". Jesuiitat tulivat Etelä-Amerikkaan parantamaan maailmaa ja samalla perustivat jotain yliopistoja. Jossain vaiheessa Espanjan kuningashuone katkaisi rahahanat ja jesuiittojen piti itse tienata pätäkkänsä yhdyskuntansa ylläpitämiseen. Niinpä he perustivat näitä estancioita, joissa viljeltiin viiniä, pidettiin karjaa ja harjoitettiin muutakin sellaista pientä nappikauppaa. Kaiken tämän tietysti mahdollisti afrikkalainen orjatyövoima sekä lähiseudun köyhien asukkaiden työntarve. Jossain vaiheessa toiminta kuitenkin kuihtui ja jesuiitat lähtivät pois ja estancát jäivät tyhjilleen. Nyt ne ovat museoita ja osa on myös UNESCO:n maailmanperintökohteita. Disclaimer: tämä on melko oiottu versio totuudesta, mutta en löytänyt Wikipediastakaan mitään hirveän näppärää kuvausta.
Matkasin minibussilla Jesus María nimiseen kylään ja siellä seikkailin paikallisen taksikuskin kanssa. Taksikuski oli Andrean perhetuttu ja etukäteen oltiin sovittu järjestelystä, joten vieraan miehen matkaan lähteminen ei ollut mitenkään tyhmää tai uhkarohkeaa. Kävimme ensin itse Jesus Maríassa sijaitsevassa pytingissä ja sitten ajoimme taksikuskin, remiceron, kanssa toiseen, jonka nimi taisi olla Santa Catalina. Tulimme sinne kuitenkin tunnin ennen aukeamisaikaa, joten Freddy tarjosi minulle sämpylän ja bissen viereisessä ravintelissa. Keskustelimme siinä sitten niitä näitä espanjaksi ja koitin parhaani mukaan kertoa kaikenlaista Suomesta, sillä Freddy oli pohjoisesta kotimaastamme varsin kiinnostunut.
Paikan auetessa opas kertoi, että pääsisimme näkemään pelkästään kirkon, sillä itse estancia on yksityiskäytössä. Voitteko kuvitella, että yli 300 vuotta vanha historiallinen "maatila" on jonkun perheen yksityiskäytössä? En minäkään. Tunnin odottelun jälkeen pääsin siis noin 20 minuutin opastetulle kierrokselle kirkkoon, jossa opas puhuin niin nopeasti, että tajusin ehkä 20% koko show'sta. Mieleen jäi, että kirkossa oli joitakin alkuperäisasukkaiden maalamia taideteoksia Jeesuksen elämästä. Teosten alkuperän paljasti se, että Jeesusta raahavat sotilaat oli maalattu espanjalaiseen, ei roomalaiseen, sotapukuun, koska alkuperäisasukkaat tiesivät vain, miltä spaniaardit näyttävät. Jännittävää.
Jesus y la Virgen María
Santa Catalina
Bueno. Keskiviikkoillalla oli sitten vuorossa meikäläisen jäähyväisasado l. jäähyväisBBQ. Kokoonnuimme Andrean porukoiden tiluksille, söimme hyvin, nauroimme, otimme kuvia, pelasimme pingpongia jne. Paikalla oli tänä mun Argentiina-aikani tapaamani tyyppejä. Kaikki sanoivat, että niillä tulee hirveä ikävä mua ja tietysti uskon tähän kuin K. Lyyran väliaikatiedotteeseen presidentinvaaleista "biaudet ja essayah menossa toisel kierroksel ku ennakkoäänet on laskettu:O". Ruokailun aikana päästin taas vähän sammakoita suustani, kun keskustelu jossain vaiheessa kääntyi tatuointeihin. Tokaisin, etten koskaan hanki tatuointia, koska vanhaksi tullessani siitä tulee vaan ryppyinen ja ruma. Tietysti perheen isoisä l. abuelo sitten vetäisi oikean kätensä hihan ylös ja näytti kuulin merimiestatuointinsa. Pyörsin sanani, sillä ei se tatuointi ollutkaan ruma, ja jäin huulipyöreänä tuijottamaan isoisää. Ei meidän vaarilla vaan tommoisia ole.
Isoisä pelaa taas pingpongia
LIHAA
Jes, viimeinkin punapää lähtee
Andrea ja Lola
Iha vaa pari kuvaa meitsist ja mun uusist amigoist
Torstai menikin sitten pakkaillessa. Illan tullen vein Andrean ja Nikon syömään, sillä mun bussi kohti Mendozaa lähti vasta kymmeneltä illalla. Lähdimme, por supuesto, matkaan tunnin liian myöhään ja ravintola, johon aioimme syömään, aukesi vasta yhdeksältä. Onneksi lähistöltä löytyi auki oleva kapakka, jossa nautin viimeisen ehtoolliseni. Ravintolasta lähdimme luonnollisesti kohti bussiterminaalia kello 21.41, kun bussini lähti 21.45. Tulin paikalle hieman myöhässä ja sain kovan saarnan bussisedältä. Ilmeisesti bussit ovat sitten lähimain ainoa paikka, josta ei saa myöhästyä. Käytin ulkomaalaiskorttini ja selitin jotain siitä, että eksyin matkalla ja pahoittelin kovasti. Toimii.
Itse bussi oli kuin unelma. Matkasin köyhät kyykkyyn -meiningillä ykkösluokassa ja koko bussin penkin saikin matkan ajaksi täysin vertikaaliseen asentoon, luksusta! Bussissa tarjoiltiin ruokaakin, mutta koska olin vasta syönyt, hyödynsin vain viinitarjoilun. Ei tullut matkan aikana kyllä ikävä Pääskyvuoren slummibusseja. Perjantaiaamulla saavuin Mendozaan, jossa seikkailin perjantaiaamupäivän. Odotin, että olisin nähnyt Andien siintävän kaukana horisontissa, mutta koska oli niin pilvinen sää, en nähnyt paljoa. Kiertelin ympäri kaupunkia ja yhdessä puistossa ollessani joku tyyppi tuli juttelemaan mulle. Kerroin olevani Suomesta ja se rupes suu vaahdossa selittämään Sibeliuksesta. Argentiinassa taasen kaikki tunsi Suomesta Nightwishin, Children of Bodomin, Sonata Arctican ja Apocalyptican. Melko hyvä kuva siellä siis meikäläisistä, pelkkiä gootteja koko kansa.
Mulle jäi tän liikennemerkin syvempi tarkoitus vähän epäselväksi
Päivälepo
Maisemat matkalla Andien yli olivat mahtavat. Kuvamateriaali ei tietystikään tee nille mitään oikeutta, sillä kuvasin bussin ikkunan läpi. Matkalla tutustuin myös yhteen tyttöön Hollannista, joka ei oiken puhunut espanjaa ja oli reissanut jo kolme kuukautta yksinään Etelä-Ameriikassa. Aikamoinen rohkelikko. Rajamuodollisuudet Andeilla kestivät kolmisen tuntia, sillä Chileen ei yksinkertaisesti saa tuoda mitään. Esimerkiksi hedelmät, maitotuotteet ja hunaja ovat kiellettyjen aineiden listalla. Virkailijat eivät myöskään oikeen tienneet, mitä olisivat tehneet viisumillani, mutta pääsin kuitenkin turvallisesti Chileen.
Santiagon bussiasemalla yliopiston henkilökunta oli vastassa. Läksimme saman tien lentokentälle noutamaan brasilialaista poikaa, jota ei kuitenkaan lentokentällä sitten näkynyt missään. Kävi ilmi, että hän oli ajattelemattomuuttaan tuonut Chileen omenoita ja tämän takia kansainvälinen poliisi otti pojan kiinni tullissa. Hänellä kesti palttiarallaa pari tuntia selvittää asia poliisien kanssa ja joutui kaiken päälle maksamaan 200 dollarin sakon. True story. Chilessä ollaan siis melko vainoharhaisia kaiken vierasperäisen kanssa.
Kentältä meidät vietiin sitten hostperheemme luo, jotka kaikki asuvat hyvin lähekkäin ja viiden minuutin matkan päässä yliopistolta. Asun täällä nyt kuukauden, jonka aikana on tarkoitus etsiä omaa kämppää. Viikonloppuna tutustuin tässä lähistöllä majaileviin muihin vaihtareihin. Mun kanssa samassa talossa asuu tyttö Tanskasta ja kaksi tyttöä Jenkeistä. Sitten tän mun hostmaman siskon luona asuu poika Brasiliasta ja tyttö Etelä-Koreasta ja muutenkin samalla kadulla on paljon muitakin vaihtareita. Lisäksi kaikissa hostperheissä on suunnilleen meidän ikäisiä nuoria, joten porukkaa ja häppeninkiä on paljon.
Kerrottavaa olisi vielä paljon enemmän, mutta nyt on mentävä päiväunille, jotta jaksan illalla lähteä ulos 30:n uuden kielikurssikamuni kanssa.
Hasta luego.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti