Jo yli viikko vierähtänyt Santiagossa ja kaikenlaista jännää on ehtinyt sattua ja tapahtua. Aikani on kuitenkin täällä kortilla, sillä jokainen minuutti sisällä on hukattua aikaa auringossa uusien ystävien kanssa, joten en kovin paljoa ehdi tarinoimaan. Viime päivien ohjelmaan kuuluu kuitenkin mm. Santiagon lauantainen yöelämä, jota kolmen samana päivänä tapaamani vaihtarikamun kanssa valloitimme viikko sitten. Tutustuimme toisiimme muutaman Pisco Sour:in äärellä ja läksimme Bellavista-alueelle, jonka hämyissä teimme tuttavuutta Pääsiäissaarilta olevien nuorten kanssa. Jatkojenjatkojen jälkeen pääsimme kotiin kahdeksalta aamulla, joten arvata saattaa, että oli vaik kui kivaa.
Koko viime viikon opiskelin myös ahkerasti: viisi tuntia päivässä, mikä tietysti teikäläisten psykolukuihin verrattuna ei ole juuri mitään. Samaa rataa jatkuu vielä kolme viikkoa, jonka jälkeen koittaa parin viikon loma ennen varsinaisen yliopiston alkua. Meitä on kurssilla neljässä ryhmässä noin 30 opiskelijaa, joista suurin osa Brasiliasta. Itse kuulun tällä hetkellä toiseen aamupäiväryhmistä, jossa edustusta on Saksasta, Tsekeistä, Brasiliasta, Tanskasta, Australiasta ja meitsi Suomesta. Kurssilla on myös toinen tyttö Suomesta, Vaasan yliopistosta (tosin puhuu aivan järkyttävää Tampereen murretta, no offence Elina, jos satut lukemaan tätä :D), mutta emme ole samassa ryhmässä. Iltapäivisin ollaan puuhailtu yhtä sun toista: torstaina kävin äänestämässä Suomen suurlähetystössä, olen käynyt katsomassa muutamaa kämppää, yhden päivän vietimme tsekkitytön asuntolasta löytyvän uima-altaan äärellä ja keskiviikkona korkkasimme Miercoles Po:n, mikä on tämmöinen vaihtareille tarkoitettu klubi, joka vaihtaa paikkaa joka kerta. Viime keskiviikkona bileet olivat ison parkkihallin yläkerrassa. Hieman liikaa väkeä ja hieman liikaa gringoja mun makuun, mutta hauskaa oli silti.
Perjantaina läksimme koko ryhmä yliopiston järjestämälle reissulle Valparaísoon, joka on satamakaupunki 1,5h:n matkan päässä Santiagosta. Matkalla sinne pysähdyimme jollain huoltoasemalla, jonka takapihalla oli aitauksessa laamoja. Oli melko ankea näky: vähän kuin Lapissa olisi turistinähtävyytenä ABC, jonka takapihalla japanilaiset kävisivät kuvaamassa poroja. Llama-aseman jälkeen kävimme pikaisesti myös jossain viinitilalla, mutta jätin viinimaiselut seuraavan kertaan. Kellohan oli vasta kymmenen aamulla.
Viinitilalta
Valparaíso oli ehkä kaunein kaupunki, jossa olen koskaan käynyt. Koko kaupunki kokonaisuudessaan onkin Unescon maailmanperintölistalla. Vähän niin kuin Rauman vanhakaupunki, muttei sinne päinkään. Kaupunki levittäytyy merenlahden reunoilta kohoaville kukkuloille, cerroille. Jokainen talo on erivärinen ja turistioppaamme kertoi, että se johtuu talojen osotteista. Aiemmassa elämässä kukkuloiden kaduilla ei ollut nimiä, joten osoitteeksi merkittiin aina se ja se kukkula ja sen värinen talo. Vanhana postityöntekijänä voin kyllä kertoa, että porukka tekee tätä vieläkin. Nimim. Mummu Virtanen, se vaalenpunainen talo Linnankadulla Citykebabia vastapäätä.
Max (DEN), Kasper (DEN) ja Gabriel
Karppaaminen ei oo kovassa huudossa täällä, vielä
Graffitti on kulttuuria, Valparaísossa ainakin
Elina
Vesi oli melko sinistä
Koulureissumme Valparaísoon oli hyvin lyhykäinen. Se oli näitä perinteisiä "nyt äkkiä ulos autosta ottamaan kuva suihkulähteesä ja viiden minuutin päästä takaisin bussiin" -reissuja, joiden aikana näimme vain pintaraapaisun itse kaupungista. Kävelimme vähän ympäriinsä, kävimme Pablo Nerudan talolla (muttemme toki sisällä), söimme kalaa överihintaisessa ravintolassa ja lillutimme varpaitamme Tyynessä valtameressä. Onneksi olimme saksalais- ja tsekkiystävieni kanssa fiksuja ja varautuneet jäämään Valparaísoon, tai oikeastaan Viña del Mariin, viikonlopuksi muutamien brassien ohella. Viña del Mar on kaupunki Valparaíson kyljessä. Se on rakennettu turisteja varten ja kaupunkien rajat on hyvin häilyvät, vähän kuin pääkaupunkiseudulla Suomessa. Siinä missä Valparaísossa on ehkä enemmän kulttuuria ja hippeilyä, Viña del Mar muistuttaa vähän enemmän kaupunkeja Espanjan Costa del Solilla. Santiagossa meille kuitenkin kerrottiin, että olisi parempi yöpyä Viña del Marissa, koska siellä kaikki carrete l. bileet tapahtuu.
Alunperin tarkoituksenamme oli mennä Valparaísossa hostelliin. Arpoessamme Valparaíson ja Viña del Marin välillä tytöt päätyivät kysymään Hankan (tsekki) hostellilla työskentelevältä pojalta neuvoa. Poika totesi Hankalle, että hänen perheellään on iso talo Viña del Marissa ja että voimme yöpyä heidän luonaan, jos haluamme. Mun täytyy myöntää, että en ollut hirveän ihastuksissani tästä ideasta, sillä kaikenlaiset kauhuskenaariot ryöstöstä moottorisahoihin laukkasivat kilvan päässäni, mutta unohdin ne ja "antauduin seikkailulle".
Yliopiston bussin jättäessä meidät Viña del Marin keskustaan läksimme siis Hankan ja Idikon (saksalainen) kanssa kävelemään kohti Leonardon taloa. Talo olikin vähän kauempana kuin luulimme, joten lopulta noin tunnin ajan hortoilimme ylös alas Viña del Marin mäkisiä katuja seuranamme brassiystävämme Gabriel, joka halusi tulla varmistamaan, että kaikki olisi ok. Huomaavaisia nämä lattarit, I must say. Muutaman harha-askeleen, noin kymmenen tienneuvojan ja usean hikipisaran jälkeen saavuimme viimein mestoille, jossa Leonardon pikkuveli Joaquin oli meitä vastassa. Jutustelimme hetken aikaa ja lähdimme kauppaan ostamaan illallistarvikkeita. Joaquin opiskelee Valparaíson yliopistossa biologiaa ja joutuu nyt kesälläkin opiskelemaan viime syksyisten opiskelijamellakoiden seurauksena. Opiskelijoilla ei ollut viiteen kuukauteen luentoja, joten he joutuvat korvaamaan menetetyn ajan nyt kesällä. Joaquin sanoi, että se on kuitenkin sen arvoista, sillä tietoisuus opiskelumahdollisuuksien epätasaisuudesta kasvoi mellakoiden ansiosta. Hän oli jonkin sortin opiskelija-aktiivi, joten keskusteltavaa riitti.
Illallispöytä
Illan tullen saapui myös Leonardo isänsä kanssa Santiagosta. Leonardo ei ollutkaan ihan tavallinen duunari, vaan työskentelee opintojen ohessa ja nyt tietty kesälomalla on töissä täyspäiväisesti. Leonardon isä on Valparaísossa jonkinsortin ilmaisukoulun johtaja ja erittäin mielenkiintoinen henkilö hänkin. Muutaman viinipullon voimalla keskustelimme myöhään yöhön kaikesta maan ja taivaan väliltä. Leonardon isä, Jaime, kertoi mm. kuulleensa syyn sille, miksi Suomessa lapset menevät kouluun vasta 7-vuotiaina. Teorian mukaan tätä nuoremmat eivät pystyisi ryhmässä puolustamaan itseään susia vastaan, joita koulumatkalla sattaisivat kohdata. Ei ihan sovi tämänpäivän Suomeen, mutta oli mielestäni oikein mielenkiintoinen teoria. Suomalainen koulusysteemi on erittäin tunnettu myös täällä Chilessä, enkä ole viitsinyt oikoa ihmisten käsitystä sen täydellisyydestä.
Lauantaina kiertelimme ympäri Valparaísoa Leonardon ja hänen isänsä seurassa. Valparaísossa oli meneillään taidefestivaali, joten kävimme muun muassa kuuntelemassa tarinoita Valparaísosta, katsastamassa Tähkäpää-näytelmän ja muotimuseon sekä vaeltelimme ympäriinsä Valparaíson mäkisiä kukkuloita Leonardon isän kertoessa tarinoita kaupungin historiasta ja nykyisyydestä. Jossain vaiheessa päivää jano yllätti ja Jaime kävi hakemassa meille lähikaupasta yhdet paikalliset ohraiset. Nautimme ne merinäköalapaikalla auringonpaisteessa. Laitonta, por supuesto.
Juomatauolla
Iltapäivällä otimme suunnaksi biitsin ja ajoimme noin 40km:n päähän Quintay-nimiseen kaupunkiin. Perheellä oli siellä kesäpaikka, jossa Leornardon äiti poikaystävineen oli meitä vastassa (vanhemmat ovat siis eronneet, ei mitään kolmiodraamaa ilmassa). Quintayn biitsi oli mahtia, melkein tunsin olevani Thailandiassa. Vesi täällä päin maailmaa on vaan erittäin kylmää, mutta kaltaiseni karpaasi sukelsi Tyynenmeren aaltoihin sukkelasti. Ainoana ongelmana oli valtavat aallot, jotka Leonardon mukaan olivat epätavallisen pieniä. Jos haluan oppia surffaamaan, tartteis tehdä jotain tän aaltopelon suhteen. Mun pelon aiheet on muuten maailman oudoimpia: linnut, korkeat paikat, veri, aallot ja meri ylipäätään...
Meitsi uimassa
Tehtiin myös hiekkalinna. Näyttää siltä, että arkkitehti olisi ollut 3-vuotias.
Kesämökiltä
Illalla katsastimme auringonlaskun läheisellä kukkulalla ja kävimme myös Quintay:n satamassa, jossa Leonardon kaverilla on sukellusfirma. Quintayn edustalla oli ennen vanhaan paljon valaita, mutta japanilaiset tappoivat kaikki omiin tarkoituksiinsa viime vuosisadalla. Leo väitti nähneensä parisen vuotta sitten lahdessa kuitenkin valaan, joten ehkä meikäläisenkin onnistaa nähdä moinen tän vuoden aikana. Joimme satamassa oluset ja seuraamme liittyi myös Leonardon ystävän Leonardon (kyllä, molempien nimi oli Leornardo, I call it Samuli Rantanen-syndrooma) isä, joka oli käynyt Norjassa, muttei koskaan Suomessa. Tämä isä on töissä Sandvikilla, jolla on Suomessa myös toimisto. Saavuimme takaisin Viña del Mariin puoliltaöin, mutta ulos oli silti lähdettävä. Valparaísosta löytyy kulttuurin lisäksi myös kosolti yöelämää ja siksi sitä kutsutaankin myös nimellä Barparaíso. Olimme kuitenkin melko väsähtäneitä, joten Joaquin ja Leonardo joutuivat lähestulkoon tanssahtelemaan keskenänsä.
Kalasatama yöaikaan. Kun veneet saapuvat satamaan, ne myyvät kalaa suoraan veneestä. That's what I call sushi.
Sunnuntaina jatkoimme kaupungin ihmettelyä. Käväisimme myös paikallisissa myyjäisissä, koska haluaisin ostaa itselleni hatun. Pariisista ostamani ultrakuuli päähine meni kesän tohinoissa rikki, joten uudelle olisi tarvetta. Hatut olivat kuitenkin liian kalliita, joten jäin ilman ja joudun vieläkin kulkemaan milloin mikäkin hökötys pääparkaani suojelemassa. Maistoimme myös paikallista erikoisuutta: chorri llanaa. Se koostuu ranskalaisista, paistetusta kananmunasta, makkarasta, jostain kebabintapaisesta lihasta ja paistetusta sipulista. Erittäin herkullista ja erittäin rasvaista, mutta minkäs teet.
Illan tultua nousimme ylös kukkuloille ihailemaan toista auringonlaskua ja tällä kertaa se oli hyvinkin kitsch. Eräs paikallaolijoista soitti autoradiostaan The Queensin Bohemian Rhapsodya ja linnut lentelivät horisonttiin ja takaisin. Auringonlaskun jälkeen nousimme vielä vähän ylemmäs kukkuloille kuuntelemaan festivaalin päätöskonserttia. Konsertin "musiikki" muodostui laivojen sumutorvista, kirkon kelloista ja kaikesta muusta kaupunginäänestä, joka kuului ympäriinsä Valparaísoa. Oli erittäin vaikuttava kokemus. Konsertin jälkeen palasimme takaisin Santiagoon Leonardon kyydissä ja hän toi meidät kaikki kotiovelle asti. Täytyy sanoa, että ainakin tällä kertaa ennakkoluuloni lattareiden taka-ajatuksista osoittautuivat täysin turhiksi ja vietimme aivan uskomattoman hienon viikonlopun. Menemällä hostelliin emme yksinkertaisesti olisi nähneet mitään.
Las tres muchachas
Valparaíson kaupunki yöaikaan
Ihan tuikitavallinen kioski, jonka takaosa oli maalattu. Tämä oli ehkä hienointa Valparaísossa, sillä kaikesta arkipäiväisestä oli tehty taidetta. Vaikka en minä sen päälle kovinkan paljon ymmärrä, tykkäsin silti
Bueno. Kaikenlaista muutakin kerrottavaa olisi, mutta teitä tuskin kiinnostaa ja mun tarvitsee myös tehdä yksi koulujuttu huomiseksi. Kämpän etsinnästä sen verran, että kaikenlaisia virityksiä suuntaan jos toiseenkin löytyy, nyt pitäisi vaan päättää, että missä haluan asua ja mihin hintaan. Huomenna aion viettää koko iltapäivän uima-altaalla loikoillen.
Hasta luego compadres
Sarita
Saara. Sandvik on alunperin suomalainen yritys, itse asiassa turkulainen. Ja ensimmäiseltä nimeltään ARA Oy. Myöhemmin Tamrock ja sit ruotsalaiset osti ja siksi nimi Sandvik. Pääkonttori Ruotsissa Sandvikenissa. Niillä on tehtaat Turussa ja Tampereella ja toimistot noiden lisäksi Lahdessa ja Hollolassa. Ja Santiagossa tosiaan on kanssa toimintaa kuin aika helvetin monessa muussakin paikassa. Ja olen tosiaan ollut siellä töissä aika monta kesää..
VastaaPoista